03.08.2008 18:27
Verkostoitumisen viisaus

Kävin tänään Heinolan kaupunginjohtaja Hannu Komosen 60-vuotisjuhlissa. Onnittelijoita riitti Heinolan WPK-talossa jonoksi asti. Yllätyksekseni juhlapaikalla oli oikeastaan samalla pieni taidenäyttely, johon päivänsankari oli laittanut näytteille muutamia 1960- ja 1970-luvun maalauksiaan sekä viime vuoden pastellitöitään. Hannulla on selvästi taiteellisia lahjoja.

Ystävystyimme Hannun ja hänen vaimonsa Kirsin kanssa muutettuamme Heinolaan 1980-luvun lopulla. Hannu toimi tuolloin kaupunkisuunnittelusihteerinä ja kehittämispäällikkönä. Hänelle yhteys seurakuntaan on aina ollut luontevaa ja tärkeää.

Hannun syntymäpäiväjuhlissa tapasin monia henkilöitä, joihin on syntynyt yhteys kahden vuosikymmenen aikana Heinolassa asuessani. Mitä kauemmin olen ollut samalla paikkakunnalla, sitä enemmän olen alkanut arvostaa näitä yhteyksiä, hienosti sanottuna verkostoitumista. Kirkon työn kannalta kyse on yhdestä olennaisesta tavasta tehdä työtä sekä osallistua paikkakunnan ja sen ihmisten elämään.

Kirkollinen elämä on menemistä sinne, missä ihmiset jo ovat. Kansankirkko on verkostoitumista. Kirkkomme tulevaisuutta vuoteen 2010 linjaava Läsnäolon kirkko �asiakirja painottaa: �Yhteistoiminnan luominen kirkon ja muiden yhteisöjen, organisaatioiden ja instituutioiden välille on sen vuoksi keskeinen strateginen tavoite. Verkostoituminen vahvistaa kansankirkon rakenteita.�

Erityisesti kuntien ja seurakuntien pitkä yhteinen historia, sama toimintaympäristö pitkälti samoine kysymyksineen ja muutoksineen sekä halu palvella alueen ihmisiä aikaansaavat luontevan mahdollisuuden yhteistyölle. Kunnalla ja seurakunnalla onkin huomattavan laajat mahdollisuudet keskinäiseen yhteistoimintaan. Kirkkohallituksessa olemme kannustaneet seurakuntia yhteistyöhön. Se ei merkitse kirkon omasta tehtävästä tinkimistä eikä ole mikään itsetarkoitus. Tavoitteena on �kunta ja seurakunta � yhteistyössä yhteisön hyväksi�, kuten Kirkkohallituksen ja Kuntaliiton yhteinen julkaisu on otsikoitu.

Oleellista tulevaisuuden kannalta ei ole se, kuinka vahva seurakunta on itsessään ja yksinään, vaan millaiset yhteistyöverkostot se on kyennyt luomaan. Verkostoituminen on viisautta.
        01.08.2008 09:33
Blogi ja piispanvaali

Tiedotuspäällikkö otti yhteyttä Kirkon tiedotuskeskuksesta ja toivoi Mikkelin piispaehdokkaiden ryhtyvän kirjoittamaan verkkopäiväkirjaa, blogia. Pyyntö on ymmärrettävä, sillä avoimuus ja julkisuus ovat ajassamme tärkeitä asioita. Ne sopivat hyvin myös kirkon viestinnän tavoitteiksi.

Media-aika kaipaa henkilöitä ja tarinoita. Blogi antaa kasvot ja tarinoita kerrotaan ihmisten kautta ja avulla, tässä blogin kirjoittaminen voi olla hyvä apuväline. Sen myötä voi ehdokas tulla tutuksi ja hän voi tuoda paremmin esille niitä asioita, joita ei voi käsitellä ajallisesti rajoitetuissa ja usein vain joihinkin kysymyksiin keskittyvissä paneeleissa.

Vuonna 1999 blogeja laskettiin olleen maailmanlaajuisesti muutama sata, vuonna 2005 niitä oli 44,3 miljoonaa, keväällä 2007 niitä oli 70 miljoonaa. Suomessakin blogikirjoittaminen on yleistynyt nopeasti. Vähitellen myös kirkon väki on aktivoitunut pitämään verkkopäiväkirjaa. Meidän olisikin kirkossamme muistettava Hengellinen elämä verkossa -muistion keskeinen viesti: Verkko ei ole vain väline, vaan toimintaympäristö. Siihen ympäristöön blogit sopivat mainiosti.

Kaikesta edellä sanomastani huolimatta olen kovin epäröivä blogikirjoittamisen sopivuudesta piispanvaaliin. Kyse on itse asiassa suuresta periaatteellisesta kysymyksestä, joka liittyy ylipäänsä piispanvaalin julkisuuteen ja siinä käynnissä olevaan kehitykseen.

Piispanvaalista ollaan tekemässä mediatapahtumaa ja kampanjaa. Tämä on juuri sitä kehitystä, jota olen piispanvaalien muuttumisessa viime vuosina vierastanut. Mediapeli ja julkisuudessa pyöriminen eivät sovi kirkollisten vaalien luonteeseen. Piispanvaalin tavoite on valita piispa eikä se ole eikä sen tulisi olla väline joillekin muille päämäärille, kuten saada julkisuuteen esimerkiksi eettisiä tai yhteiskunnallisia kysymyksiä tai antaa kirkolle kasvot.

Huomasin muuten Juha Pihkalan Piispa-kirjasta (s 30-31), että hänelläkin on epäilyksiä piispanvaalin luonteen muuttumisesta: "Viime vuosien piispanvaaleissa minua on jonkin verran huolestuttanut vaalitavan muutoksen aiheuttama uusi piirre: ehdokkaat ovat tulleet osaksi kampanjaa. Kirkon kaksituhatvuotinen perinne kuitenkin on ollut se, että piispa kutsutaan virkaansa eikä hän saa itse tarjota eikä kaupata itseään. ... hiljaisen, julkisuutta kaihtavan kabinettipelin ojasta noustua ollaan nyt selvästi luisumassa julkkisajan mediapelin allikkoon. Paneeleissa kysytään usein asioita, jotka eivät ole piispan viran hoidon kannalta olennaisia. Niissä testataan pintanokkeluutta ja mitataan edistyksellisyyttä tai konservatiivisuutta valtakunnan yleisen mielipiteen luomassa asteikossa. Sillä ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä kirkon oman perinnön todellisten kipupisteiden ja mahdollisuuksien kanssa."
Sivut:
< 1 2 3 4