Kolumni Uusi Tie -lehdess\u00e4 18.2.2021<\/p>\n
Eino-enoni oli kutsumukseltaan evankelista. H\u00e4n ja vaimonsa Anja tulivat uskoon syksyll\u00e4 1957. Sen j\u00e4lkeen enoni kiersi julistajana ymp\u00e4ri maata, ensinn\u00e4 syd\u00e4men palosta palkkaty\u00f6n ohessa. Lopulta 1970\u20131980 luvuilla h\u00e4n toimi p\u00e4\u00e4toimisena hengellisen ty\u00f6n tekij\u00e4n\u00e4.<\/p>\n
Eino-enoni el\u00e4m\u00e4nvaiheet kietoutuvat sodanj\u00e4lkeisten vuosikymmenten hengelliseen her\u00e4tykseen. Se tuotti paljon siunausta ja satoa, joka yh\u00e4 n\u00e4kyy kirkossamme. Samalla tulivat esiin my\u00f6s tiukan hengellisyyden varjopuolet. Eino koki viidennen her\u00e4tysliikkeen syntyvaiheen ristiriidat, toimihan h\u00e4n Helsingin Raamattukoulun, Kansanl\u00e4hetyksen ja Kansan Raamattuseuran ty\u00f6ss\u00e4.<\/p>\n
\u201dOlin kuin k\u00e4ynyt kaljatynnyri, josta pian tempaistaan tappi auki. Sanoma tuli sellaisella voimalla, ett\u00e4 ihmettelin itsekin, mist\u00e4 moinen lataus johtui.\u201d N\u00e4in Eino kertoi ensimm\u00e4isest\u00e4 todistuspuheenvuorostaan.<\/p>\n
Einon julistus oli voimakasta, mutta yksinkertaista. Sen keskuksena oli Jeesus. Aivan kuin enoni olisi painanut mieleens\u00e4 Carl Fredrik Wisl\u00f6ffin viisauden: \u201dSaarna, jolla on yhteys t\u00e4h\u00e4n aikaan, mutta ei iankaikkisuuteen, ei iankaikkisuuden kannalta ole koskaan ajankohtainen.\u201d<\/p>\n
Nykyajan julistusta kuunnellessani tuntuu usein silt\u00e4, ett\u00e4 ydin on hukassa. Saarnat ja hartaudet k\u00e4sittelev\u00e4t samoja asioita kuin kaikki muutkin hyv\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 etsiv\u00e4t puheet ja kirjoitukset. Kaipaan yksinkertaista julistusta Jeesuksesta!<\/p>\n
Einon ty\u00f6n\u00e4ky oli selv\u00e4. H\u00e4net oli kutsuttu evankelistana voittamaan sieluja Herralle. P\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 oli sielun pelastus. Pienoisevankeliumi oli kaiken l\u00e4ht\u00f6kohta. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, ett\u00e4 l\u00e4hetti ainoan Poikansa, jottei yksik\u00e4\u00e4n h\u00e4neen uskova joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen el\u00e4m\u00e4n.<\/p>\n
Kuulostaako t\u00e4m\u00e4 vanhanaikaiselta? Ainakaan se ei ole ajanmukaista eik\u00e4 modernia t\u00e4m\u00e4n ajan muotiteemojen keskell\u00e4. Juuri siksi tilanne onkin huolestuttava. Kirkon ydinteht\u00e4v\u00e4 on julistaa pelastavaa evankeliumia sanoin ja teoin aina ja kaikkialla.<\/p>\n
Eino oli ik\u00e4luokkansa tavallinen suomalainen mies. El\u00e4m\u00e4 ei ollut yksinkertaista, jos ei persoonakaan ollut aina kovin helppo. Mutta aitous kosketti.<\/p>\n
Tunnistin Einossa evankelistan, josta h\u00e4nelle l\u00e4heinen Erkki Leminen on runossaan kertonut. Sateen liottama, tuulen pieksem\u00e4 ja myrskyn repim\u00e4 linnunpel\u00e4tin sek\u00e4 turmeluksen vioittama, pirun pieksem\u00e4,
\nel\u00e4m\u00e4n repim\u00e4 saarnamies ovat molemmat repaleisia. \u201dSuorina seisovat paikallaan, kun on ryysyjen sis\u00e4ll\u00e4 risti.\u201d<\/p>\n
Jumala k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 ty\u00f6ss\u00e4\u00e4n tavallisia ihmisi\u00e4. Me olemme h\u00e4nen suunsa, k\u00e4tens\u00e4 ja jalkansa. Millaiseen teht\u00e4v\u00e4\u00e4n Herra on sinut kutsunut?<\/p>\n
Eino-enoni sai el\u00e4\u00e4 pitk\u00e4n el\u00e4m\u00e4n. Tammikuussa h\u00e4n vietti 95-vuotisp\u00e4ivi\u00e4\u00e4n. Seuraavat enoni juhlat olivatkin hautajaiset. Siunasin Eino Virosen hautaan 6.3.2021 Koikkalan kirkossa Juvalla.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Kolumni Uusi Tie -lehdess\u00e4 18.2.2021 Eino-enoni oli kutsumukseltaan evankelista. H\u00e4n ja vaimonsa Anja tulivat uskoon syksyll\u00e4 1957. Sen j\u00e4lkeen enoni kiersi julistajana ymp\u00e4ri maata, ensinn\u00e4 syd\u00e4men palosta palkkaty\u00f6n ohessa. Lopulta 1970\u20131980 luvuilla h\u00e4n toimi p\u00e4\u00e4toimisena hengellisen ty\u00f6n tekij\u00e4n\u00e4. Eino-enoni el\u00e4m\u00e4nvaiheet kietoutuvat sodanj\u00e4lkeisten vuosikymmenten hengelliseen her\u00e4tykseen. Se tuotti paljon siunausta ja satoa, joka yh\u00e4 n\u00e4kyy kirkossamme. … Lue lis\u00e4\u00e4<\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[4],"tags":[19],"class_list":["post-157","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kirjoituksia","tag-19"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/157","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=157"}],"version-history":[{"count":5,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/157\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3530,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/157\/revisions\/3530"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=157"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=157"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=157"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}