Puheenvuoro Kirkonrakentajien foorumissa 3.11.2021 Mikkeliss\u00e4<\/p>\n
Taannoin Kotimaa-lehdess\u00e4 (24.8.2017) oli suuri otsikko \u201dH\u00e4kkisen evankeliumi\u201d. Sivun avatessani h\u00e4tk\u00e4hdin, ett\u00e4 mit\u00e4h\u00e4n siell\u00e4 nyt minusta kirjoitetaan. Teksti\u00e4 lukiessa selvisi pian, ett\u00e4 kyseess\u00e4 oli professori Lauri Thur\u00e9nin tulevan sunnuntain tekstiselitys. H\u00e4kkisell\u00e4 h\u00e4n viittasi formulakuski Mika H\u00e4kkiseen.<\/p>\n
Saamassani puheenvuoropyynn\u00f6ss\u00e4 oli toive visioivasta otteesta. Mihin olemme kirkkona matkalla? Mik\u00e4 on piispa \u201dH\u00e4kkisen evankeliumi\u201d tilanteessa, jossa me kirkossamme el\u00e4mme? Tulevaisuuden kirkossa painottuu mielest\u00e4ni kolme n\u00e4k\u00f6kulmaa.<\/p>\n
Vahvan identiteetin kirkko<\/u><\/p>\n
Ensinn\u00e4 kirkon identiteetti on aiempaa vahvempi. Ruotsalainen teologi Peter Halldorf v\u00e4itt\u00e4\u00e4: \u201dMit\u00e4 enemm\u00e4n suuntaudumme Jumalaan, sit\u00e4 enemm\u00e4n vaikutamme t\u00e4h\u00e4n maailmaan. Kirkon ajautuminen yhteiskunnan reuna-alueelle ei luultavasti johdu ideoiden tai ohjelmien puutteesta. Syyt\u00e4 on pikemminkin etsitt\u00e4v\u00e4 hengellisen voiman puutteesta.\u201d<\/p>\n
Halldorfin mukaan historioitsijat ovat tehneet mielenkiintoisen havainnon luostariliikett\u00e4 tutkiessaan. Pirstoutuneen l\u00e4ntisen maailman yhteisen identiteetin syntymiseen keskiajalla vaikutti eniten luostariliike. H\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4 vaikutus liikkeell\u00e4, jolle on ominaista maailmasta pois k\u00e4\u00e4ntyminen. Vai onko se kuitenkaan pohjimmiltaan h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4\u00e4?<\/p>\n
Luostarikulttuuri on kiistaton esimerkki siit\u00e4, ett\u00e4 Jumalaan p\u00e4in k\u00e4\u00e4ntyminen merkitsee k\u00e4\u00e4ntymist\u00e4 todellisuuteen p\u00e4in, ei siit\u00e4 pois. Se johtaa el\u00e4m\u00e4n peruskysymysten \u00e4\u00e4relle. El\u00e4m\u00e4 pelkistyy ja olennaisin nousee esille. Evankeliumin vapauttava voima tulee esille kaiken muun, sin\u00e4ns\u00e4 tarpeellisen ja hyv\u00e4n, keskelt\u00e4.<\/p>\n
Dosentti Risto Ahonen on arvioinut kirjassaan \u201dTulevaisuuden kirkko\u201d l\u00e4nsimaisen kulttuurin ja kristinuskon suhdetta. Kysymykseen, voivatko Euroopan kirkot uudistua, Ahonen vastaa: \u201dKyll\u00e4 voivat, mutta se edellytt\u00e4\u00e4 syv\u00e4llisen analyysin tekemist\u00e4 nykytilanteesta, aivan uudenlaista asennetta ja ennen kaikkea dynaamisen, el\u00e4m\u00e4\u00e4 uudistavan evankeliumin l\u00f6yt\u00e4mist\u00e4.\u201d H\u00e4n kritisoi Euroopan kirkkoja siit\u00e4, ett\u00e4 ne hakevat olemassaolon oikeutuksensa suuren yleis\u00f6n kosiskelusta ja ajatusten my\u00f6t\u00e4ilemisest\u00e4. N\u00e4in kirkot yritt\u00e4v\u00e4t n\u00e4ytt\u00e4\u00e4, miten ne seuraavat aikaansa, ovat moderneja ja tarpeellisia. Kirkon tilannetta on yritetty parantaa eri tavoin ottamalla huomioon paremmin ihmisten toiveet. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista loputtomilla kyselyill\u00e4 siit\u00e4, mit\u00e4 mielt\u00e4 ihmiset eilen olivat, ja mit\u00e4 he mahdollisesti t\u00e4n\u00e4\u00e4n ja huomenna ovat. Tulevaisuuden kirkolta edellytet\u00e4\u00e4n vahvaa identiteetti\u00e4 kirkkona, joka nousee sen omista l\u00e4ht\u00f6kohdista ja perusteista.<\/p>\n
Sama kiteytet\u00e4\u00e4n oivallisesti \u201dJokin meit\u00e4 yhdist\u00e4\u00e4\u201d -julkaisussa: \u201dViime vuosina suuntaa on etsitty gallupeista. On tajuttu, ett\u00e4 kirkko on ihmisi\u00e4 varten ja silloin pit\u00e4\u00e4 kysy\u00e4 heilt\u00e4, asiakkailta, miten he haluavat tulla palvelluiksi. Niinh\u00e4n Jeesuskin kuulemma teki, kyseli yhten\u00e4\u00e4n, mit\u00e4 ihmiset toivoisivat h\u00e4nen tekev\u00e4n. Lopulta he toivoivat h\u00e4nen tulevan ristiinnaulituksi. Asiakaspalvelija loppuun saakka!\u201d (s 7\u20138).<\/p>\n
Kirkolla on edess\u00e4\u00e4n kaksi tiet\u00e4. Se voi tyyty\u00e4 olemaan \u2013 rovasti Matti J. Kurosen sanoin \u2013 \u201dkristillisen uskon ja el\u00e4m\u00e4n muistos\u00e4\u00e4ti\u00f6, joka luulee itse\u00e4\u00e4n kirkoksi\u201d. Kirkosta tulee historiallinen, harmiton, museaalinen j\u00e4\u00e4nne, jolla on oma kunniakas paikkansa l\u00e4nsimaisessa historiassa.<\/p>\n
Vakavampia innon ja rohkeuden tukahduttavia kiusauksia on tappiomieliala. Se tekee meist\u00e4 tyytym\u00e4tt\u00f6mi\u00e4, pettyneit\u00e4 ja kyynisi\u00e4. Paavi Franciscus varoittaa apostolisessa kehotuskirjeess\u00e4\u00e4n Evankeliumin ilo (Evangelii gaudium) hautapsykologista. H\u00e4n tarkoittaa t\u00e4ll\u00e4 kirkon jokap\u00e4iv\u00e4isen el\u00e4m\u00e4n harmaata pragmatismia, jossa kaikki n\u00e4enn\u00e4isesti etenee normaalisti, mutta todellisuudessa usko kuluu loppuun ja rappeutuu pikkumaisuudeksi. T\u00e4llainen hautapsykologia muuttaa v\u00e4hitellen kristityt museon muumioiksi. Pettynein\u00e4 todellisuuteen, kirkkoon tai itseens\u00e4 he kokevat jatkuvasti kiusausta langeta toivottomaan surullisuuteen ja pessimismiin. \u201dKutsuttuina s\u00e4teilem\u00e4\u00e4n valoa ja v\u00e4litt\u00e4m\u00e4\u00e4n el\u00e4m\u00e4\u00e4 he lopulta kiintyv\u00e4t asioihin, jotka synnytt\u00e4v\u00e4t yksinomaan pimeytt\u00e4 ja sis\u00e4ist\u00e4 v\u00e4symyst\u00e4 ja heikent\u00e4v\u00e4t apostolista intoa.\u201d (s 61).<\/p>\n
Vaihtoehtoinen tie on etsitt\u00e4viss\u00e4 reformaation l\u00f6yd\u00f6ist\u00e4 500 vuotta sitten. K\u00e4site \u201dreformaatio\u201d tulee latinan kielen sanoista \u201dre\u201d eli uudelleen ja \u201dforma\u201d eli muoto. Kyseess\u00e4 on siis sananmukaisesti \u201duudelleen\u201d tai \u201dtakaisin\u201d muotoon palauttaminen. Reformaatio merkitsee takaisin ytimeen palaamista. Reformaatio ei ole uuden kirkon luomista, vaan alkuper\u00e4isen kirkon j\u00e4lleen l\u00f6yt\u00e4mist\u00e4. Kirkon uudistuminen merkitsee pyrkimyst\u00e4 entist\u00e4 syvemm\u00e4lle siin\u00e4, mit\u00e4 kirkko on ja mit\u00e4 kirkolla on. Se ei tarkoita kirkon muokkaamista galluppien mukaan, vaan etsiytymist\u00e4 yh\u00e4 enemm\u00e4n ytimeen siin\u00e4, mik\u00e4 meille on jo annettu, siis evankeliumiin. Siit\u00e4 puolestaan kasvaa sen pohtiminen, miten evankeliumi, kirkon ydinsanoma, muuttuu k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n toiminnaksi t\u00e4ss\u00e4 ajassa, t\u00e4m\u00e4n ajan kielell\u00e4 ja tavoilla.<\/p>\n
Kirkkomme asema voi muuttua, hiippakuntamme voivat yh\u00e4 pienenty\u00e4, seurakuntiemme resurssit v\u00e4het\u00e4, mutta se ei merkitse Kristuksen kirkon katoamista n\u00e4ilt\u00e4 seuduilta. Meilt\u00e4 kirkon ty\u00f6ntekij\u00f6ilt\u00e4 odotetaan ainoastaan uskollisuutta kutsumuksellemme, silloinkin kun se joutuu koetukselle emmek\u00e4 itse jaksa. Silloin rohkaiskoon meit\u00e4 Raamatun lupaus: \u201dSin\u00e4, Herra, olet lamppuni. Sin\u00e4 tuot pimeyteeni valon.\u201d (2. Sam. 22:29). Siksi on erityisen t\u00e4rke\u00e4 muistaa, ettei kukaan eik\u00e4 mik\u00e4\u00e4n ei voi riist\u00e4\u00e4 meilt\u00e4 evankeliumin iloa (vrt. Joh. 16:22). Sanon t\u00e4m\u00e4n oikein alleviivaten. Kukaan eik\u00e4 mik\u00e4\u00e4n voi riist\u00e4\u00e4 meilt\u00e4 evankeliumin iloa.<\/p>\n
Rinnalla kulkeva kirkko<\/u><\/p>\n
Toiseksi kirkko on kutsuttu el\u00e4m\u00e4\u00e4n ihmisten keskell\u00e4 ja rinnalla ja ottamaan todesta ihmiskunnan ja luomakunnan tulevaisuus. Evankeliumin ilo ja vapauttava sanoma liittyy ihmisen fyysiseen, henkiseen, sosiaaliseen ja hengelliseen todellisuuteen. T\u00e4llainen kokonaisvaltaisuus vastaa Jeesuksen ohjelmajulistusta Nasaretin synagoogassa. \u201dHerran henki on minun yll\u00e4ni, sill\u00e4 h\u00e4n on voidellut minut. H\u00e4n on l\u00e4hett\u00e4nyt minut ilmoittamaan k\u00f6yhille evankeliumin, julistamaan vangeille vapautusta ja sokeille n\u00e4k\u00f6ns\u00e4 saamista ja p\u00e4\u00e4st\u00e4m\u00e4\u00e4n sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta\u201d (Luuk. 4:18\u201319).<\/p>\n
Jeesus ei ohjelmajulistuksessaan erotellut toisistaan t\u00e4rkeit\u00e4 ja v\u00e4hemm\u00e4n t\u00e4rkeit\u00e4 teht\u00e4vi\u00e4. Ilosanoman julistaminen, sokeitten, vangittujen ja sorrettujen auttaminen kuuluivat yht\u00e4 lailla h\u00e4nelle annettuun teht\u00e4v\u00e4\u00e4n. Evankeliumi ei ollut vain verbaalista julistusta ihmisarvosta ja uudesta toivosta, vaan my\u00f6s ihmisen tuskan ja k\u00e4rsimyksen kohtaamista ja konkreettista auttamista.<\/p>\n
Jokainen ihminen tarvitsee turvaa, siis ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4n perusasiat ovat turvattuina. Sen lis\u00e4ksi jokainen tarvitsee kuulumista yhteis\u00f6\u00f6n, kokemusta, ett\u00e4 en ole yksin, vaan kuulun joukkoon. Jumala on luonut ihmisen yhteyteen, se on perustarpeemme. Jokainen tarvitsee merkityksellisyytt\u00e4, siis ett\u00e4 olen jollekin t\u00e4rke\u00e4 ja voin antaa toisille jotain. T\u00e4t\u00e4 kaikkea seurakunta voi tarjota siell\u00e4kin, miss\u00e4 resurssit pienenev\u00e4t, ik\u00e4rakenne vanhenee ja el\u00e4m\u00e4 hiljenee. Viime k\u00e4dess\u00e4 kyse ei olekaan rahasta, vaan uudenlaisesta toimintakulttuurista ja yhteis\u00f6llisyydest\u00e4. T\u00e4h\u00e4n liittyy olennaisesti kysymys seurakunnasta ja kirkosta. Mik\u00e4 ja millainen yhteis\u00f6 se on?<\/p>\n
Kristittyjen el\u00e4m\u00e4\u00e4n on alusta alkaen kuulunut sek\u00e4 syrj\u00e4ytyneiden auttaminen ett\u00e4 yhteis\u00f6n omien k\u00f6yhien j\u00e4senten avustaminen. Vaikka monet kuvaukset ovat idealisoituja ja liioittelevia, eiv\u00e4t ne ole vailla historiallista pohjaa. J\u00e4rjestelm\u00e4llisell\u00e4 avustustoiminnalla oli merkitt\u00e4v\u00e4 sija kristillisten seurakuntien el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Kristityt saivat t\u00e4m\u00e4n takia positiivista huomiota osakseen. Kaikkein kuuluisin todistus t\u00e4st\u00e4 on viimeisen pakanakeisarin, Julianoksen, vuonna 362 kirjoittama kirje Arsakius-nimiselle Galatian ylipapille. Julianos pit\u00e4\u00e4 h\u00e4pe\u00e4llisen\u00e4 sit\u00e4, ett\u00e4 \u201dgalilealaiset\u201d ruokkivat niin oman yhteis\u00f6ns\u00e4 j\u00e4seni\u00e4 kuin ei-kristittyj\u00e4kin k\u00f6yhi\u00e4, jotka eiv\u00e4t saa omiltaan apua (430D; 157:3).<\/p>\n
L\u00e4himm\u00e4isenrakkaudella ja diakonialla on ollut suuri merkitys kristillisen kirkon kasvulle toisella ja kolmannella vuosisadalla. Amerikkalainen sosiologi Rodney Stark on esitt\u00e4nyt, ett\u00e4 yksi t\u00e4rke\u00e4 tekij\u00e4 kristinuskon voittokulussa oli kristittyjen uhrautuva sairaanhoito niiden kahden suuren tautiepidemian aikana, jotka j\u00e4rkyttiv\u00e4t roomalaisen yhteiskunnan perusteita toisen vuosisadan j\u00e4lkipuoliskolla ja kolmannen puoliv\u00e4liss\u00e4 (Rodney Stark. The Rise of Christianity. 1997). Tarttuviin tauteihin sairastuneita hoitaessaan \u2013 ilmeisesti kyse oli ensin isorokosta ja sitten tuhkarokosta \u2013 kristityt paitsi lis\u00e4siv\u00e4t Starkin mukaan paitsi suosiotaan my\u00f6s omaa osuuttaan v\u00e4est\u00f6st\u00e4. Aiheellinen muistutus kristityn vastuusta meille koronapandemian keskell\u00e4!<\/p>\n
Kirkkoamme uhkaa alituisesti vaara k\u00e4\u00e4nty\u00e4 sis\u00e4\u00e4np\u00e4in. Seurakunnissa on helppo k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 voimavarat toisarvoiseen puuhasteluun. Ty\u00f6ntekij\u00f6ill\u00e4 riitt\u00e4isi kyll\u00e4 tekemist\u00e4 ilman seurakuntalaisia. Ensimm\u00e4isten kristittyjen todistus on kuitenkin tyystin toisenlainen. Heill\u00e4 oli vahva keskin\u00e4inen yhteys, mutta se ei johtanut heit\u00e4 k\u00e4pertym\u00e4\u00e4n sis\u00e4\u00e4np\u00e4in, vaan p\u00e4invastoin: usko n\u00e4kyi rakkaudentekoina sairaita, k\u00e4rsivi\u00e4, muukalaisia ja muita hyljeksittyj\u00e4 kohtaan. He ymm\u00e4rsiv\u00e4t, ett\u00e4 kirkko on olemassa toisia varten. Usko ja rakkaus kuuluvat aina yhteen. Vieraanvaraisuus on kristillinen hyve. T\u00e4m\u00e4 on meid\u00e4nkin tarpeen muistaa.<\/p>\n
Ensimm\u00e4isist\u00e4 kristityist\u00e4 kerrotaan, ett\u00e4 \u201dseurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat eliv\u00e4t keskin\u00e4isess\u00e4 yhteydess\u00e4, mursivat yhdess\u00e4 leip\u00e4\u00e4 ja rukoilivat.\u201d (Apt. 2:42) Voimanl\u00e4hteen\u00e4 kristityill\u00e4 on aina ollut sana, ehtoollinen ja rukous.\u00a0 Ne kytkev\u00e4t kristityn jumalanpalvelusel\u00e4m\u00e4\u00e4n ja seurakuntayhteyteen. Alttari on Jumalan l\u00e4sn\u00e4olon paikka. Sen \u00e4\u00e4reen seurakunta kokoontuu rukoilemaan, kuulemaan h\u00e4nen sanaansa ja vastaanottamaan ehtoollisen sakramentin. Niiss\u00e4 on voima, joka synnytt\u00e4\u00e4 uskon ja johtaa l\u00e4himm\u00e4isen viereen. Niiss\u00e4 kohdataan el\u00e4v\u00e4, todellinen Kristus. Vastuu l\u00e4himm\u00e4isest\u00e4 ja luomakunnasta on sidoksissa uskon ytimeen. Ehtoollisen Kristus-yhteyteen kytkeytyy yhteys l\u00e4himm\u00e4iseen. Diakonia l\u00e4htee alttarilta.<\/p>\n
Missionaarinen kirkko<\/u><\/p>\n
Kolmanneksi on muistettava, ett\u00e4 Jeesuksen yksinkertainen k\u00e4sky kirkolleen oli: \u201dMenk\u00e4\u00e4 ja tehk\u00e4\u00e4 kaikki kansat minun opetuslapsikseni.\u201d V\u00e4linein\u00e4 ovat kaste ja opetus. Kristillisen kirkon olemukseen kuuluu missionaarisuus, l\u00e4hetysteht\u00e4v\u00e4. Ensimm\u00e4iset kristityt eliv\u00e4t l\u00e4hetystilanteessa ja se leimasi seurakuntien el\u00e4m\u00e4\u00e4. Kristinusko levisi Jerusalemista nopeasti kahden ensimm\u00e4isen vuosisadan aikana kaikkiin ilmansuuntiin.<\/p>\n
Kirkko ei ole pienten sis\u00e4piirien joukko, vaan avoin ja yhteyteen kutsuva yhteis\u00f6. Sen teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 on t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 Jeesuksen sille antama teht\u00e4v\u00e4. Kirkko on aina viestiv\u00e4 yhteis\u00f6. Sen tulisi olla yhteis\u00f6, joka n\u00e4kyy rakkauden asenteena ja tekoina ulosp\u00e4in. Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen, kuten jo edell\u00e4 sanoin.<\/p>\n
Mutta miten on k\u00e4ynyt? Uskon ja rakkauden yhteis\u00f6st\u00e4 on kehittynyt vuosisatojen aikana instituutio. Olemme rakentaneet sellaisia rakenteita, joita ei ole tarkoitettu maailman valloittamiseen, vaan s\u00e4ilytt\u00e4miseen. Suuri osa kirkkomme ja seurakuntiemme budjeteista ja ty\u00f6voimasta on sidottu siihen, ett\u00e4 turvataan saavutetut asemat. Kuitenkin kirkko on Jumalan vaeltava kansa. Se on l\u00e4hetetty t\u00e4h\u00e4n maailmaan, sille on annettu teht\u00e4v\u00e4, sen on tarkoitus olla liikkeell\u00e4!<\/p>\n
Muistan el\u00e4v\u00e4sti edesmenneen evankelista Kalevi Lehtisen vertauksen jalkapallo-ottelusta. H\u00e4nen mukaansa moni seurakunta on kuin jalkapallo-ottelu: on 22 pelaajaa, jotka kipe\u00e4sti tarvitsevat lepoa, ja 50\u00a0000 katsojaa, jotka kipe\u00e4sti kaipaisivat liikuntaa. Suurin haasteemme on saada ihmiset kirkkojen katsomoista pelikent\u00e4lle. Kirkonpenkkeihin pakastettu p\u00e4\u00e4oma tulee saada sulatetuksi ja k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n.<\/p>\n
Piispan etuoikeus on tavata paljon kirkon ty\u00f6ntekij\u00f6it\u00e4. Meill\u00e4 on laaja, monipuolinen, hyvin koulutettu ja motivoitunut ty\u00f6ntekij\u00e4joukko seurakunnissa. Olen siit\u00e4 hyvin kiitollinen. Ty\u00f6ntekij\u00f6iden m\u00e4\u00e4r\u00e4, monipuolisuus ja koulutustaso ovat kaiken kaikkiaan kansainv\u00e4lisesti harvinaista, ellei suorastaan ainutlaatuista.<\/p>\n
Niin suuri kiitoksen aihe kuin runsas ty\u00f6ntekij\u00e4joukko onkin, kirkkomme tulevaisuutta ei voi rakentaa ty\u00f6ntekij\u00f6iden varaan. Kasteeseen perustuva osallisuus Kristuksesta ja h\u00e4nen pelastusteostaan antaa jokaiselle kirkon j\u00e4senelle oikeuden osallistua seurakunnan \u2013 Kristuksen ruumiin \u2013 rakentamiseen. Teologian kielell\u00e4 sanottuna kyse on siit\u00e4, ett\u00e4 yhteisen pappeuden soveltamisessa k\u00e4yt\u00e4nt\u00f6\u00f6n ei ole p\u00e4\u00e4sty niin pitk\u00e4lle kuin voisi ja pit\u00e4isi p\u00e4\u00e4st\u00e4. J\u00e4senyys ja seurakuntalaisuus on t\u00e4st\u00e4kin n\u00e4k\u00f6kulmasta kirkkomme suurimpia tulevaisuuden kysymyksi\u00e4. Meit\u00e4 ty\u00f6ntekij\u00f6it\u00e4 tarvitaan, mutta seurakuntalaisissa on kirkkomme tulevaisuus.<\/p>\n
Kuilun partaalla vai mahdollisuuksien edess\u00e4?<\/u><\/p>\n
Lappeenrannan ydinkeskustassa sijaitsee vuonna 1794 valmistunut Lappeen kirkko. Puolenkymment\u00e4 vuotta sitten otin kuvan Lappeen kirkosta, kun sen vieress\u00e4 oli rakennusty\u00f6maa. Kuva her\u00e4tt\u00e4\u00e4 kysymyksen, onko kirkko kuilun partaalla. Esimerkiksi tuorein kirkkomme nelivuotiskertomus antaa varsin lohduttoman kuvan kirkostamme. Se pakottaa kysym\u00e4\u00e4n, onko kirkolla tulevaisuutta.<\/p>\n
Lappeen kirkosta ottamani kuvan toi tulkita my\u00f6s toisin. Se ei kuvaakaan kirkkoa romahtamaisillaan syv\u00e4\u00e4n kuoppaan, vaan uuden rakentamista. Mik\u00e4\u00e4n aikakausi ei ole kirkolle sen parempi tai huonompi kuin toinen. Jokainen muutos sulkee joitakin ovia, mutta vastaavasti avaa joitakin uusia mahdollisuuksia. N\u00e4m\u00e4 uudet mahdollisuudet meid\u00e4n on havaittava ja k\u00e4ytett\u00e4v\u00e4 hyv\u00e4ksi. Siksi tarvitaan kirkon rakentajia ja Kirkonrakentajien foorumeja. Kirkolla on tulevaisuus, mutta se ei synny ilman rukousta ja toimintaa.<\/p>\n
Tulevaisuuden kirkko suomalaisessa yhteiskunnassa on identiteetilt\u00e4\u00e4n vahva, el\u00e4\u00e4 ihmisten keskell\u00e4 ja rinnalla ja ottaa todesta luomakunnan tulevaisuuden, on osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa, joka pit\u00e4\u00e4 rohkeasti esill\u00e4 uskoa ja siit\u00e4 nousevia arvoja, on missionaarinen osallisuuden yhteis\u00f6.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Puheenvuoro Kirkonrakentajien foorumissa 3.11.2021 Mikkeliss\u00e4 Taannoin Kotimaa-lehdess\u00e4 (24.8.2017) oli suuri otsikko \u201dH\u00e4kkisen evankeliumi\u201d. Sivun avatessani h\u00e4tk\u00e4hdin, ett\u00e4 mit\u00e4h\u00e4n siell\u00e4 nyt minusta kirjoitetaan. Teksti\u00e4 lukiessa selvisi pian, ett\u00e4 kyseess\u00e4 oli professori Lauri Thur\u00e9nin tulevan sunnuntain tekstiselitys. H\u00e4kkisell\u00e4 h\u00e4n viittasi formulakuski Mika H\u00e4kkiseen. Saamassani puheenvuoropyynn\u00f6ss\u00e4 oli toive visioivasta otteesta. Mihin olemme kirkkona matkalla? Mik\u00e4 on piispa \u201dH\u00e4kkisen … Lue lis\u00e4\u00e4<\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[5],"tags":[19],"class_list":["post-728","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-puheet-ja-saarnat","tag-19"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/728","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=728"}],"version-history":[{"count":4,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/728\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4390,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/728\/revisions\/4390"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=728"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=728"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/seppohakkinen.fi\/wordpress\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=728"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}