Kirjoitus Karjalan Kunnaissa 3/2023 12.9.2025
Vielä muutama sukupolvi sitten maassamme elettiin vahvasti vuodenkierron rytmissä. Ihmiset ymmärsivät, kuinka riippuvaisia olemme luonnon antimista. Riippuvaisuus ei ole hävinnyt mihinkään, mutta olemme etääntyneet luomakunnasta. Kuitenkin perinteissä on sellaista viisautta, jota nykysukupolven kannattaa vaalia.
Kylvön siunaaminen on vanha kirkollinen perinne. Ihminen on luomakunnan viljelijä ja varjelija. Kaikki, minkä toivotaan kasvavan ja tuottavan satoa, voidaan ortodoksisessa traditiossa siunata pyhitetyllä vedellä vihmomalla. Pappi voi tulla siunaamaan esimerkiksi kevätkylvön, istutettavat puut ja muut taimet ja erilaiset kasvimaat.
Läntisessä perinteessä kevätkylvöjen siunaamisen alku juontaa juurensa keskiajalle. Silloin oli tapana järjestää erityisiä rukouskulkueita pelloilla rukoussunnuntain ja helatorstain välisenä aikana. Tapa on elpynyt viime vuosikymmeninä. Monissa seurakunnissa järjestetään kylvön siunaamisia yhdessä maa- ja kotitalousseurojen ja muiden järjestöjen kanssa.
Siunaukseen sisältyvät rukoukset ja itse kylvön siunaaminen muistuttavat siitä, että ihminen on teknologian aikakaudellakin luonnon ja kaiken Luojan armoilla. Samalla muistutetaan, ettei leipä kasva leipomossa eikä maito tule kaupasta, vaan luonnosta maanviljelijän työn tuloksena.
Vastaavasti sadosta kiittäminen on ikivanha traditio. Ortodoksisuudessa sadon ja uudishedelmien siunaus toimitetaan kirkoissa Kristuksen kirkastumisen juhlan 6.8. yhteydessä. Silloin voi tuoda mukanaan kirkkoon pienen osan uudesta sadosta pyhitetyllä vedellä vihmottavaksi.
Myös luterilaisissa seurakunnissa vietetään jonain syksyn pyhäpäivänä sadon kiitosjuhlaa. Kirkon alttarille tai kuoriin on tuotu viljaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sen merkiksi, että ”jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan Isältä” (Jaak. 1: 17).
Jokainen maataviljelevä pitää elämää yllä. Jokainen kylväjä ja sadonkorjaaja tekee elintärkeää työtä. Pelloilta korjattava sato ei ole pelkästään ahkeran työn ja viljelijän tietotaidon ansiota. Siitä on pohjimmiltaan syytä kiittää Luojaa, joka ”säät ja ilmat säätää”, kuten virressä 462 lauletaan.
Sadosta kiittäminen laajenee korjuujuhlasta jokapäiväisen arkeen. Ruokarukouksessa kiitetään jokapäiväisestä leivästä. Leivottavaan leipään tehdään risti. Lämpimäisiä viedään naapuriin.
Karjalaiset ovat tunnettuja vieraanvaraisuudesta. Pöydässä riitti syötävää niin satunnaiselle kulkijalle kuin talonväellekin. Karjalaiset eivät kyläilleet ilman tuomisia.
Jumala on antanut meille lahjojaan, jotta jakaisimme niitä lähimmäisillemme. Jaettu hyvyys moninkertaistuu, niin kuin kylvetty vilja sadonkorjuussa moninkertaistuu.
Seppo Häkkinen
piispa emeritus
Karjalan Liiton hengellisen toimikunnan puheenjohtaja