Saarna Pieksämäen uudessa kirkossa 12.4.2020

Pääsiäispäivän jumalanpalvelus Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se … Lue lisää

Saarna Kärkölän kirkossa 10.4.2020

Pitkäperjantain jumalanpalvelus Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, … Lue lisää

Saarna Kangasniemen kirkossa 15.3.2020

Kirkon käyttöönottojumalanpalvelus Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä … Lue lisää

Saarna Mikkelin pitäjänkirkossa 16.2.2020

Diakoniavihkimysmessu Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo … Lue lisää

Saarna Mikkelin tuomiokirkossa 26.1.2020

Pappisvihkimysmessu Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me … Lue lisää

Saarna Leppävirran kirkossa 19.1.2020

Pyhän Henrikin muistopäivän messu Jeesus sanoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä … Lue lisää

Saarna Pyhtään kirkossa 12.1.2020

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” … Lue lisää

Saarna Taipalsaaren kirkossa 6.1.2020

Kirkon käyttöönottomessu Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja … Lue lisää

Saarna Lauritsalan kirkossa Lappeenrannassa 1.12.2019

Lauritsalan kirkon 50-vuotisjuhlamessu Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin … Lue lisää

Saarna Lappeen Pyhän Marian kirkossa 30.11.2019

Talvisodan syttymisen muistopäivän messu Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte. Ne todistavat Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, siitä, … Lue lisää