Saarna Mikkelin tuomiokirkossa 26.5.2019

Pappisvihkimysmessu Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä … Lue lisää

Saarna Mikkelin tuomiokirkossa 20.4.2019

Pääsiäisyön messu Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri … Lue lisää

Saarna Heinolan kirkossa 15.4.2019

Hiljaisen viikon maanantain iltakirkko Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: ”Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.” Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, … Lue lisää

Saarna Lappeenrannan kirkossa 19.3.2019

Kirkon ulkopuolisuuden ehkäisyn verkostotapaaminen Saarna erityisnuorisotyön neuvottelupäivien messussa 19.3.2019 Lappeenrannan kirkossa Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme … Lue lisää

Saarna Pirkkalan kirkossa 10.3.2019

Karjalan Liiton ekumeenisten hengellisten päivien messu Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, … Lue lisää

Saarna Mikkelin tuomiokirkossa 27.1.2019

Pappisvihkimys Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä … Lue lisää

Saarna Mikkelin pitäjänkirkossa 20.1.2019

Diakonian virkaan vihkiminen Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää … Lue lisää

Saarna Tainionkosken kirkossa 13.1.2019

Imatran seurakunnan 70-vuotisjuhlamessu Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, … Lue lisää

Saarna Savitaipaleen kirkossa 6.1.2019

Taipaleen seurakunnan juhlamessu Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat … Lue lisää

Saarna Hartolan kirkossa 1.1.2019

Tainionvirran seurakunnan juhlamessu Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. (Luuk. 2:21). Hartolassa ja Sysmässä ollaan uuden edessä. Kyse ei ole ainoastaan vuoden vaihtumisesta vaan uuden seurakunnan aloittamisesta. Tänään on aloittanut toimintansa Sysmän ja Hartolan seurakunnista muodostettu Tainionvirran seurakunta. … Lue lisää