Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” (Luuk. 17:11–19).
Elimäen Karjalaseuran 80-vuotisjuhlaa vietetään erityisen osuvana sunnuntaina. Tämän pyhäpäivän aiheena on kiitollisuus. Saamme olla kiitollisia Elimäen Karjalaseuran kahdeksan vuosikymmen työstä. Kiitämme kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat antaneet aikaansa ja osaamistaan karjalaisten ja samalla koko tämän seudun parhaaksi. Aikoinaan kaikkiaan 32 eri paikkakunnalta tänne saapuneet 3000 karjalaista muuttivat Elimäkeä monin tavoin. He toivat eloa ja kasvua Kymenlaaksoon.
Karjalaisilla iloon ja kiitollisuuteen liittyy aina haikeus ja kaipaus. Niin tähänkin juhlapäivään. Tunnetusti karjalaisilla on ilo ja itku lähellä toisiaan. Siksi ne ovat myös herkässä. Ilman viime sotien menetyksiä tuskin olisi Elimäellä Karjalaseuraa, ei olisi jouduttu luopumaan rakkaasta kotiseudusta ja lähtemään raskaalle evakkotielle, jättämään entinen elämä taakse. Mutta kun näin tapahtui, karjalaisten toimeliaisuus sai aikaan Karjalan Liiton sekä pitäjä- ja sukuseuroja. Ne ovat olleet tärkeänä tukena uusille asuinseuduille kotiutumisessa sekä varsinkin nykyisin karjalaisen perinnön, kulttuurin ja yhteenkuuluvuuden vaalijoina. Siksi tänään on Elimäellä juhlan ja kiitoksen aika.
Juhlapäivän evankeliumi opettaa kiitollisuuden merkitystä. Kymmenen spitaalia sairastavaa miestä huusi Kristusta armahtamaan heitä. Kun yksi heistä palasi kiittämään, hänessä näkyi syvempi muutos kuin muissa. Kenties muut yhdeksän kiirehtivät Jeesuksen käskyn mukaan pappien luo saadakseen todistuksen paranemisestaan ja jatkaakseen sitten elämäänsä kuka missäkin. Mutta vain yksi muisti, että oli juuri edellä huutanut apua Jeesukselta.
Tavallisesti tämän raamatunkohdan äärellä voivotellaan sitä, että niin harvat osaavat kiittää. Kiittämättömyys on maailman palkka. Monesti se tuntuu pitävän paikkansa. Miksi yksi parantunut poikkesi muista ja tuli kiittämään?
Kiittämään tulleesta miehestä sanotaan yksinkertaisesti: ”Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin.” Siis ”huomattuaan parantuneensa”. Kiitollisuus syntyy ”huomaamisesta”, siitä, että silmät avautuvat ja katse kiinnittyy siihen hyvään, jota on saanut. Samalla kiitollisuus kääntää katseen Jumalaan, jolta kaikki hyvä loppujen lopuksi tulee. Mies oivalsi, että luottamus Jumalaan on pelkkää parantumista suurempi ihme. Sitä Jeesuskin tarkoitti, kun hän sanoi samarialaiselle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” Iankaikkisen elämän toivo on enemmän kuin parantumisen ihme tässä maailmassa.
Yhdeksälle muulle parantuneelle kyse oli fyysisestä terveydestä ja yhteiskuntakelpoisuudesta. Tälle yhdelle miehelle oli samalla kyse ikuisesta elämästä ja suhteesta Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen. Tämän rinnalla kaikki ajallinen hyvä kalpenee. Kiittämään palannut mies oli ankkuroinut kiitollisuutensa Jumalaan. Kiitollisuus ajallisesta siunauksesta oli vain haaleneva muisto, joka lopulta katosi kokonaan. Mutta Jumalaan ankkuroitu kiitollisuus ei haalene.
Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita. Kiitollisuus on sitä, että kiinnitämme huomiomme hyvään. Kiitollisuus merkitsee, että alamme nähdä itsemme ja ympäristömme uudessa valossa. Se tekee ihmisen nöyräksi. Samalla huomaamme, miten suuri voima kiitollisuus on. Asiaa on tutkittu ja havaittu, että kiitollisuus edistää terveyttä ja parantaa elämänlaatua. Kiitollisuus ruokkii kaikkea muuta elämässä olevaa hyvää. Se rauhoittaa, lisää itsearvostusta, vähentää vertailua toisiin ja auttaa vaikeissa hetkissä. Kiitollisuuden vaaliminen vahvistaa sosiaalisia suhteita ja tuo ihmisiä yhteen.
Jokaisen ihmisen elämässä löytyy niin valittamisen kuin kiitoksenkin aiheita. Karjalaisilla olisi paljon syytä murehtia ja valittaa menneisyyden tapahtumia ja suuria menetyksiä. Tai sitten on vaihtoehtona kaivaten ja kiittäen katsoa kaikkea saamaamme hyvää, myös menneisyydessä. Meidän on mahdollista valita, kummalle annamme enemmän tilaa, kiitokselle vai katkeruudelle. Tämä valinta värittää koko elämäämme.
Hyvät seurakuntalaiset. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli pyysi syyskuussa 1949 siirtoseurakuntia laatimaan kertomuksen siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949. Rovasti Juho Silvennoinen päätti kirjoituksensa Jääsken seurakunnan vaiheista psalmin 138 sanoihin: ”Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä.” (Ps. 138:8, v. 1938 KR). Tämä on hyvä muistutus ja pyyntö karjalaisille ja meille kaikille.
Kiitollisuus kiinnittää nykyhetkeen, olemassa olevaan hyvään. Merkillistä on se, että paljon menettänyt ihminenkin voi olla kiitollinen. Menetyksiä kokenut on joutunut vaikeiden vaiheiden myötä käymään läpi elämäänsä. Niiden keskellä ihminen on huomannut sen, mitä menetysten jälkeen on edelleen olemassa ja näkee sen arvokkaana, ei itsestäänselvyytenä. Herra ei ole jättänyt kesken kättensä työtä.
Kiitollisuuden sunnuntaina kiitämme kaikkivaltiasta Luojaa hyvyydestään meitä luotujaan kohtaan. Muistamme tänään erityisesti Elimäen Karjalaseuraa ja sen toimintaa. Kiitollisina ajattelemme kaikkia mukana olleita ja pyydämme hyvän Jumalan siunausta seuran työlle ja tulevaisuudelle.
Tänään samarialainen spitaalinen on esimerkki kiitollisuudesta. Hädästä selviydyttyään moni kristitty on toiminut samarialaisen tavoin. Toiset ovat ääneen kiittäneet Jumalaa. Suu on puhunut sydämen kyllyydestä. Toiset ovat olleet Jumalan hyvyyden ja armon mykistämiä ja kuitenkin sydämessään kiittäneet.
Evankeliumi päättyy Jeesuksen sanoihin samarialaiselle: ”Nouse ja mene. Uskosi on sinut pelastanut.” Mies sai takaisin terveytensä. Sitäkin tärkeämpää oli, että hänessä oli syntynyt usko. Se laajensi näkökulman terveyttä suuremmaksi. Oli kysymys pelastavasta uskosta. Siitä, jonka varassa luotetaan Jumalan armoon ja huomataan, että Jeesus Kristus on sekä koko maailman että minun Herrani ja Jumalani. Hän rakastaa minua, oli elämäntilanteeni mikä tahansa, jaksoin sitten kiittää häntä tai en. Hän antaa poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden syntini anteeksi. Hän on luvannut olla kanssani joka päivä ja viedä kerran perille taivaan kotiin. Tämä on kaikkein suurin kiitoksen ja ylistyksen aihe.
Seppo Häkkinen