Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4:23–30).
”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.” Nämä Jeesuksen sanat eivät ole rohkaiseva lähtökohta saarnalleni. Olenhan kotikaupungissani Lappeenrannassa. Täällä olen kasvanut ja käynyt kouluni, tosin tarkennuksena, että Lauritsalassa. Aikoinaan se oli tärkeä ero. Äitini Anjan työpaikka sijaitsi Linnoituksessa, muutamaan sadan metrin päässä WilliGospel-tapahtuman juhlateltasta. Ajatuksissani kuulen: ”Eikö tuo ole Häkkisen Auvon poika?” Voin hyvin samaistua Jeesuksen kokemukseen, kun hänestä sanottiin: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” (Luuk. 4:22). Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Nämä mietteet mielessäni luin Pave Maijasen elämäkertaa (Tommi Saarela: Pave Maijanen. Elämän nälkä. Tammi 2021). Yksi virke 600-sivuisesta järkäleestä iski silmiini: ”Jos joku on ollut Suomessa ’rock’ niin Häkkinen, Pave tunnustaa.” (s 214). Hymyilin itsekseni. Tekstikohdassa puhutaan Hurriganes-yhtyeen basisti Hugo Christer ”Cisse” Häkkisestä. Silti se kannusti saarnaaja Häkkistä, joka saapuu kotikaupunkiinsa. Oikeasti tänne on aina mukava tulla.
Evankeliumitekstin taustalla on tilanne, jossa Jeesus saarnasi kotikaupungissaan Nasaretissa. Aluksi synagoogaan kokoontunut kansa otti innokkaasti vastaan Jeesuksen sanoman. Nasaretilaiset olivat kuulleet Jeesuksen ihmeteoista. Varmasti he olivat odottaneet suurella mielenkiinnolla Jeesuksen vierailua. Luukas mainitseekin evankeliumissa, että ”kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.” (Luuk. 4:22).
Jeesuksen julistusta pidettiin siis hyvänä. Kuitenkin oli eri asia pitää puhetta hyvänä, kuin uskoa sen sanoma todeksi. Hyvin pian suosio vaihtui suorastaan raivoksi. Nasaretilaiset torjuivat Jeesuksen. Mikä oli seuraus nasaretilaisten tavasta kohdella Jeesusta? Luukas kirjoittaa, että ”Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa”. Jeesus lähti pois, kun he eivät ottaneet häntä vastaan. Hän ei enää palannut kotikaupunkiinsa. Etsikkoaika meni ohitse.
Vanhassa Kristinopissamme etsikkoaika määritellään ajaksi, jolloin Jumala erityisesti vetää ihmistä puoleensa. Jobin kirjan pohjalta on päätelty, että tällaisia aikoja annetaan ihmiselle enintään kahdesta kolmeen kertaa elämän aikana. Aika usein tämä tuntuukin pitävän yhtä elävien esimerkkien kanssa. Siksi etsikkoaika on harvinainen, ainutlaatuinen ja arvokas aika elämässä. Sitä ei kannata hukata. Kenties täällä meidän keskellämme on teitä, jotka parhaillaan elätte etsikkoaikaanne. Se on mahdollisuus tarttua kiinni Jumalan hyvyyteen, ristillä näkyvään Jumalan rakkauteen. Jumala etsii ja antaa etsikkoajan armahtaakseen. Hän vetää ihmistä puoleensa, jotta synnin katkaisema yhteys ihmisen ja Jumalan välillä voisi tulla ehjäksi.
WilliGospelin ohjelmassa Pro Fiden 60-vuotiskonsertti palautti mieleen oman etsikkoaikani 1970-luvulta. Kävin rippikouluni 1973 Oronmyllyllä Parikkalassa. Olin pienestä pitäen uskonut Jumalaan, mutta rippikoulussa tunsin Jumalan erityisesti puhuttelevan minua. Pro Fiden laulu ”Hän muutti kaiken” oli tuolloin suosittu ja mekin lauloimme sitä paljon. Koin, että se oli totta myös minun elämässäni. Tajusin, että usko ei ole vain yleistä totena pitämistä, ei vain johonkin tuonpuoleiseen korkeimpaan voimaan uskomista. Usko on minun ja Jumalan välinen suhde. Jeesus ei ole ainoastaan yleisesti maailman Vapahtaja, vaan myös minun Vapahtajani ja Herrani. Hankin Pro Fiden kasetin ja t-paidan, jossa oli teksti: Hän muutti kaiken. Toki myöhemmin olen ymmärtänyt Jumalan pitäneen aina minusta huolta. Kasteestani lähtien olen ollut hänen omansa. Enkä sen paremmaksi muuttunut, vaikka uskoni syvenikin. Se ei kuitenkaan turhentanut etsikkoaikani kokemusta. Se oli minulle tärkeä.
Tänään evankeliumin äärellä joudumme kysymään: Miten me suhtaudumme etsikkoaikaamme? Olemmeko me niitä, jotka Nasaretin asukkaiden tavoin hylkäämme Vapahtajamme? Vieläkö kuulemme hänen kutsunsa ja otamme sen vastaan?
Kerran kutsu loppuu ja Jeesus lähtee pois. Näin kävi Nasaretin asukkaille ja koko Juudan kansalle. Jeesus otti esimerkkejä menneiltä ajoilta. Hän kertoi pakanoista, jotka taipuivat Jumalan sanan alle samalla kun Israel hylkäsi sen. Sarpatin leski ja syyrialainen Naaman saivat kokea Jumalan armon ihmeitä. Samalla valitun kansan jäsenet jäivät niistä osattomiksi. Viesti on selvä. Jumala välittää kaikista ja kaikenlaisista ihmisistä. Hän kutsuu kaikkia yhteyteensä, armahtaakseen, antaakseen synnit anteeksi ja siunatakseen heitä. Näin hän tekee yhä edelleen. Ethän hylkää tätä kutsua?
Rakkaat seurakuntalaiset ja messuun osallistuvat. Tämän sunnuntain evankeliumi vie meidät vakavien kysymysten eteen. Elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja hänen kutsuaan. Etsikkoaika menee silloin hukkaan.
Erityisen tärkeää on tänään kuulla, että Jumala toimii vielä keskellämme ja kutsuu yhteyteensä. Tule siis ehtoolliselle kohtaamaan Herrasi. Siinä Jeesus itse antaa synnit anteeksi ja uutta voimaa elämään. Hän tietää elämäsi ja tilanteesi. Häneen saat luottaa. Hän antaa turvan ja toivon. Siitä puolestaan kasvaa halu pitää huolta toinen toisistamme, lähimmäisistä ja koko luomakunnasta. Silloin toteutuu Pave Maijasen kuunnelluimman hitin ”Pidä huolta” sanat: ”Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa, tajuu myös antaa, tajuu myös antaa.”
Seppo Häkkinen