Päivän vieras -kolumni 19.12.2025 Itä-Häme
Edessämme on juhlapyhien tihentymä. Seuraavat pari viikkoa poikkeavat selvästi tavallisesta arjesta. Joulu ja uusivuosi tuovat esiin sekä kalenterivuoden ja kirkkovuoden yhtymäkohtia että niiden erilaisia tavoitteita.
Yksinkertaistettuna yhteiskunnallinen vuosi on olemassa ajan mittaamista varten. Se myös auttaa säilyttämään kansallisia historiallisia muistoja ja vahvistaa yhteiskunnan henkistä ja kulttuurista selkärankaa. Kirkkovuosi puolestaan on kehittynyt kristinuskon keskeisten asioiden ilmaisemiseksi.
Kirkkovuosi merkitsee Jumalan pelastustekojen muistamista ja niissä elämistä vuoden kierron mukaan. Kyse ei ole vain Raamatun tapahtumien muistelemisesta, vaan kristilliselle uskolle pelastushistoria on jatkuvasti elävä todellisuus, joka koetaan yhä uudelleen tässä ja nyt.
Piispa Eino Sormunen neuvoi aikoinaan ihmisiä valmistautumaan joulun viettoon ja nimesi neljä asiaa, jotka pilaavat juhlan: melu, kiire, pinnallisuus ja hetkellisyys. Vastaavasti hän mainitsi neljä asiaa, jotka edistävät juhlan todellista kokemista: hiljaisuus, aitous, syvyys ja kypsyys.
Nykyinen minäkeskeinen ”kaikki mulle heti” -kulttuuri ja jatkuvasti auki oleva 24/7-yhteiskunta hukkaavat yhteisen tradition. Kun päivä- ja viikkorytmi katoavat ja arki sekä juhla sekoittuvat, pyhä häviää. Ilman pyhää on vain arkea. Silloin mikään ei enää tunnu miltään eikä mikään päivä erotu toisesta. Rauhattomuus korvaa hiljentymisen, ja kuluttamisesta tulee elämän sisältö. Sitä ei kestä ihminen eikä luonto.
Kehitys näkyy selvästi siinä, että olemme kadottaneet adventin. Joulu alkaa tunkea jo lokakuun lopulta silmille joka puolelta. Seurakunnissakin adventti on typistynyt kynttilöiden sytyttämiseen ja ensimmäisen adventin hoosiannaan. Toisesta päästä joulu tuntuu loppuvan viimeistään tapaninpäivään.
Kirkolliset juhlat ovat kuitenkin kolmiosaisia: niihin kuuluu odotus- ja valmistautumisaika, itse juhla sekä juhlan jälkivietto. Näiden kolmen pituus vaihtelee, mutta ne ovat aina jollain tavalla läsnä. Varsinkin suurimpien juhlapyhien edellä on ollut pidempi valmistautumisaika; läntisessä perinteessä joulua edeltää 3–4 viikon adventtiaika.
Merkittävimpiä juhlia vietetään useita päiviä. Varsinaisia joulunpyhiä on kalenterissamme kaksi, mutta Evankeliumikirjassa on yhä aineistoa kolmannelle ja neljännelle joulupäivälle.
Juhlien kolmantena vaiheena on jälkivietto, jonka pituus on tavallisesti viikko, mutta suurten juhlien osalta tätä pidempi. Jouluaika ulottuu ensimmäiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Jälkivieton sisältönä on juhlan sanoman soveltaminen arkiseen elämään.
Tradition hukanneena vietämme joulun etukäteen ja lopetamme sen kesken. Samalla menetämme joulun sanomaan sisältyvän syvyyden. Onneksi joulu ei riipu meidän valmisteluistamme tai vietostamme. Silti enemmän olisi tarjolla, jos haluaisimme syventyä joulun koko rikkauteen.
Seppo Häkkinen
piispa emeritus