Aamuhartaus keskiviikkona 13.3.2024 klo 6.50 Yle Radio 1
Minulla on ollut vuosikymmenten ajan työhuoneeni seinällä kolme taulua. Ensimmäinen niistä on kopio virkatodistuksesta. Siinä todistetaan, että minut kastettiin kuudes päivä heinäkuuta 1958. Tarvitsin virkatodistuksen pappisvihkimystä varten. Vuosikymmenten takainen kastepappini piispa Kalevi Toiviainen vihki minut papiksi yhdeksäs maaliskuuta 1983 Mikkelin tuomiokirkossa.
Olen nyt ollut pappina 41 vuotta. Virkatodistus seinälläni on muistuttanut nämä vuodet jatkuvasti siitä, että elämän suurimmat asiat ovat tapahtuneet ulkopuolellani ja minusta tyystin riippumatta. Elämä on lahja, suuri Jumalan lahja. Usko on Jumalan lahja. Myös kutsumus on Jumalan lahja. Kun tuntuu, ettei elämä kanna, usko ei riitä tai kutsumus on koetteella, todistus seinällä vakuuttaa: olen Jumalan lapsi, olen hänen omansa ja hänen varassaan. Vaikka kaikki muu pettäisi ja sortuisi, kaste kantaa, Jumalan lupaus pitää ja kutsu kestää.
Toinen työhuoneeni taulu on esikoisemme Heinin viisivuotiaana piirtämä kuva isästään papinpuvussa kädet ylhäällä siunausasennossa. Ensimmäinen työpaikkani oli Imatralla seurakuntapappina. Se merkitsi papin perustaitojen ja -töiden oppimista. Imatran seurakunta oli hyvä koulu, sillä suuressa seurakunnassa seurakuntaelämä oli monipuolista, työyhteisöön mahtui erilaisia työntekijöitä ja kokemusta karttui hyvin monenlaisista työtehtävistä.
Seuraava työni oli hoitaa Heinolan maaseurakunnan kappalaisen virkaa. Papin työ pitkään samassa seurakunnassa avasi viranhoitoon syvyysulottuvuuden. Yhteys ihmisten, perheiden ja sukujen kanssa synnytti vähitellen luottamuksen ja mahdollisti myös läheisen hengellisen yhteyden.
Jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia ja monia muita seurakuntapapin perustöitä riitti kahden papin seurakunnassa. Lisäksi sain tehdä yhdessä työtovereitteni kanssa paljon muuta. Mieleen ovat jääneet poikien syysseikkailuleirit, isien ja poikien retket, lähetyksen rosvopaistilounaat ja Otto Kirkonrotta -kierrokset.
Heinolassa opin, että seurakunta kantaa pappiaan ja virka kantaa sen haltijaa. Oli hienoa ajatella, kuinka monta pappia oli palvellut seurakunnassa vuodesta 1630 lähtien. Siihen ketjuun sain liittyä. Se oli hengellisesti rohkaisevaa. Virka on enemmän kuin persoona, joka sitä hoitaa.
Seurakuntatyöstä siirryin Kirkkohallitukseen kirkkoneuvokseksi. Johdossani oli Kirkkohallituksen suurin osasto, jonka tehtäväkenttään kuuluivat jumalanpalveluselämä ja kirkkomusiikki, kasvatus ja nuorisotyö, diakonia ja yhteiskuntatyö, sairaalasielunhoito, perheneuvonta, Kirkon koulutuskeskus sekä suuri määrä muita vastuualueita kisapappitoiminnasta evankelioimistyöhön. Seurakuntapapin pitkästä kokemuksesta oli paljon hyötyä.
Pappisvirka on ollut minun kutsumukseni. Jokaisella meistä on oma kutsumuksensa, joillakin minun laillani kirkon palveluksessa, useimmilla jollain muulla elämän alueella. Sitä toteuttaessaan ihminen toimii arjessaan Jumalan työtoverina. Näin meidät on tarkoitettu palvelemaan toinen toistamme ja yhteistä hyvää. Kristitty ei elä itselleen, vaan Jumalalle ja lähimmäiselleen. Se on elämänmittainen kutsumus.
Heinin piirtämä taulu isästään on muistuttanut minua työhuoneessani koko ajan papin viranhoidon ytimestä. Se on siunaus. Niin pappi kuin meidät kaikki on kutsuttu siunaamaan toisiamme (1. Piet. 3:9). Samalla saamme luottaa siihen, että elämme, olemme ja teemme työtä Jumalan siunauksen varassa.
Kolmas taulu on painokuva, jonka löysin ensimmäisen virkapaikkani Imatran Kolmen ristin kirkon pappilan kellarista. Kehystytin kuvan, jossa on Jeesus Getsemanessa rukoilemassa. Taulu on saksalaisen taitelijan Heinrich Hoffmanin tekemä. Se lienee yksi eniten kopioituja ja painettuja maalauksia maailmassa.
Minulle taulu on tullut papin työssä tärkeäksi. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.” (Joh. 15:16). Siksi Jeesus rukoilee jatkuvasti meidän puolestamme.
Kun omat lupauksemme tai voimamme eivät riitä, ”liittosi pidät lujana, et koskaan hylkää minua”, kuten virressä 215 lauletaan. Tällaiseen Jumalan perheeseen minut ja meidät kaikki kastetut on liitetty. Jokaisella on oma kutsumuksensa ja tiensä elämässä. Jeesus rukoilee lakkaamatta puolestamme. Toisiamme tukien ja auttaen teemme matkaa kohti taivasta.
Rukoilemme:
Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet ottanut meidät omaksesi ja kutsunut työhösi. Auta meitä olemaan uskollisia kutsumuksessamme. Kiitos, että tänäänkin siunauksesi kantaa meitä. Aamen.
Voit kuunnella hartauden Yle Areenasta.