Kortti kertoo yhteydestä ja rakkaudesta

Aamuhartaus keskiviikkona 6.3.2024 klo 6.50 Yle Radio 1

Seppo Häkkinen, piispa emeritus, Mikkeli

Minulla on vanhan Raamattuni välissä heinäkuun puolivälissä 1980 saamani kortti. Siinä on etusivulle piirretty Tenavat-sarjakuvasta tuttu Ressu-koira. Ressulla on kädessään sulkakynä ja paperi, jossa on kirjoitusta. Puhekuplassa on teksti: ”Tässä on lista ihmisistä, joista pidän eniten.” Kortin sisäsivulla on samainen Ressu tyytyväinen ilme kasvoillaan ja lista kädessään sekä puhekuplan teksti: ”Sinun nimesi on siinä 46 kertaa.”

Sain kortin morsiameltani Marialta. Olin aloittanut teologian opiskeluni Helsingin yliopistossa syksyllä 1977. Työskentelin opiskeluaikanani kahtena seuraavana vuotena kesäteologina Mikkelin maaseurakunnassa. Kesällä 1979 tutustuin vastavalmistuneeseen lastentarhanopettajaan Maria Pentikäiseen. Hän tuli isoseksi rippikoululeirille. Niin sitten kävi, että ihastuimme toisiimme. Söin jopa hyvällä ruokahalulla Marian aivan mustaksi paistamaa nuotiomakkaraa, vaikka yleensä inhosin ja yhä vältän hiileksi palanutta kuorta.

Solmimme avioliiton syksyllä 1980. Nyt yli neljän vuosikymmenen jälkeen olen yhä Jumalalle suuresti kiitollinen vaimosta, jonka hän on minulle antanut. Saimme viisi lasta, joista yksi kuoli ennen syntymäänsä. Nyt meillä on täysi tusina lastenlapsia. Tämä on Luojan suurta hyvyyttä. Välillä vain ihmettelen, miten nopeasti aika on mennyt. Lapsiperheen elämä oli vilkas, työntäyteinen elämänjakso. Kahdestaan aloitimme ja nyt ruuhkavuosien jälkeen olemme jälleen kahden.

Yksi elämän peruskiviä ovat läheiset ihmiset, onhan meidät luotu elämään toistemme kanssa. Etsimme ja kaipaamme yhteyttä. Suuren kiitoksen aiheita ovat ne lähimmät ihmiset, jotka kuuluvat arkeemme. Puoliso, lapset ja heidän perheensä, sukulaiset, työtoverit ja ystävät. Liian harvoin muistamme tästä kiittää ja sanoa arvostuksemme ääneen kanssamme eläville ihmisille.

Erityisesti lähimpien keskellä paljastuu ihmisen todellinen minä, se, joka ei julkisuudessa näy. Monesti se on toisenlainen kuin mielikuvamme tai ulkonainen vaikutelmamme. Usein lähimpien keskellä, tavallisessa arjessa joudutaan elämään todeksi rakkauden lakia: rakasta minua eniten silloin, kun ansaitsen sitä vähiten, sillä silloin tarvitsen sitä eniten.

Armas J. Pullan Epäylevien ajatusten sanakirjassa (Otava 1969) on mainio ystävän määritelmä. ”Ystävä on henkilö, joka tietää sinusta kaiken ja kuitenkin pitää sinusta.” Pitkä ihmissuhde paljastaa vähitellen syvimmän olemuksemme. Muutaman kerran tai jonkin aikaa pystymme peittämään todelliset tunteemme ja ajatuksemme, mutta emme pitkään.

Elämän rikkaus löytyy siitä, että uskaltaa luottaa toiseen ja rohkenee kohdata itsensä ja toisen ihmisen sellaisena kuin pohjimmiltaan on. ”Ystävä on henkilö, joka tietää sinusta kaiken ja kuitenkin pitää sinusta.” Tämä on myös syvästi hengellinen kokemus.

Jeesus kutsuu häneen uskovia ystäviksi (Joh. 15:15). Sitä ennen hän sanoo: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh. 15:11–13).

Jeesus tuntee meidät syvimpiä sopukoitamme myöten. Silti hän on rakastanut meitä niin paljon, että antoi henkensä meidän puolestamme. Koska Jeesus on meidän ystävämme, hän haluaa, että me olisimme ystäviä toisillemme.

Kortti vanhan Raamattuni välissä on minulle tärkeä. ”Tässä on lista ihmisistä, joista pidän eniten. Sinun nimesi on siinä 46 kertaa.” Kortti kertoo ihmisten välisestä yhteydestä. Samalla se puhuu Jumalan rakkaudesta meitä luotujaan kohtaan. Hän kutsuu meitä nimeltä ja kuulumme hänelle (Jes. 43:1). Tänä aamuna hän rohkaisee ja opastaa:

”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.” (1. Joh. 4:10–11).

Rukoilemme:

Rakas Jumala. Kiitos läheisistä ihmisistä. Kiitos ystävyydestä ja rakkaudesta. Auta meitä tahtosi mukaisesti rakastamaan toinen toistamme. Ole tänäänkin kanssamme. Aamen.

Voit kuunnella hartauden Yle Areenasta.