Vuonna 2025 voi Kirkkopalveluissa pysähtyä monen merkkivuoden äärellä. Lyhyellä perehtymisellä historiaan löytyy kolme merkittävää tapahtumaa, jotka ovat vaikuttaneet järjestön identiteettiin, vaikka tuolloin ei vielä ollut tietoa edes Kirkkopalvelujen olemassaolosta.
Ensinnä ennen viimeisten säätyvaltiopäivien päättämistä pidettiin 11.4.1905 Helsingin nykyisen tuomiokirkon itäisessä siipirakennuksessa Suomen Kirkon Sisälähetysseuran perustamiskokous. Koolla oli kolmisenkymmentä arvovaltaista henkilöä muun muassa kirkon, yliopiston ja koululaitoksen piiristä. He olivat ”eri suuntaisia kirkon ystäviä”, kuten perustajiin kuulunut Otto Aarnisalo on todennut. Sisälähetysseuran perustamisen takana olivat kaikki Suomen kirkon piispat ja valtiopäivillä istuneen pappissäädyn enemmistö.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta yhden Kirkkopalvelujen ”juuren” perustamisesta. Merkillepantavaa on se, että Sisälähetysseura on alusta lähtien korostanut kirkollista luonnetta. Otto Aarnisalon mukaan sen ei tullut ainoastaan toimia kirkollisena järjestönä, vaan ”kirkon elimenä” ja kirkkoa varten. Seura on kytketty erottamattomasti kirkon vaiheisiin ja on sen uskollinen työntekijä.
Toiseksi saman vuoden joulukuussa, 5.12.1905 Helsingin pappiskonferenssin kokouksessa kannatettiin kristillisen lehden perustamista ja asetettiin väliaikainen toimikunta asian eteenpäin viemiseksi. Yhteiskunnallinen tilanne synnytti tarpeen perustaa lehti, joka toimisi kristikansan äänenkannattajana. Nimensä lehti sai Hilja Haahden runosta Kaksi Kotimaata. Nimen tarkoitus oli viitata kahteen kotimaahan, ajalliseen kotiin ja kotimaahan sekä iankaikkiseen isänmaahan.
Valmistelut etenivät ripeästi ja Kotimaan ensimmäinen näytenumero ilmestyi 30.12.1905. Lehden toimituspoliittisen linjan kiteytti pastori Arthur Malin lehden perustamista koskevassa alustuksessaan. Hänen mukaansa Kotimaa ”ei saa ajaa minkään erityisen puolueen politiikkaa, vaan tulee sen Kristuksen hengessä arvostella tasapuolisesti ja Jumalan sanan mukaisesti kaikkia aikamme ilmiöitä sekä valtiollisia ja yhteiskunnallisia sekä tieteellisiä ja taiteellisia; samalla kun sen erityisesti on seurattava Jumalan valtakunnan työtä yhtä hyvin ulkomailla kuin kotimaassa.”
”Kun lehden on oltava, mikäli mahdollista, kaikkien maamme kristittyjen äänenkannattaja, tulee sen työskennellä uskonnollisesti suvaitsevasti ja laajasydämisesti, niin että se myöskin seuraa eriuskolaisliikkeitä sekä kotona että ulkomailla, jos kohta onkin välttämätöntä, että lehti erityisesti osoittaa rakkautta kansankirkkoamme ja sen suurta elintehtävää kohtaan.”
Kuluvana vuotena vietetään Kotimaan 120-vuotisjuhlavuotta. Alusta lähtien Kotimaan tehtävänä on ollut tuoda kristinuskon, kristittyjen ja kirkon ääni mediakenttään. Se ei ole herätysliike- tai järjestölehti, vaan laajasti ja avarasti ymmärrettynä kirkon lehti. Näin se palvelee kirkkoa suomalaisessa yhteiskunnassa ja näin kirkko palvelee suomalaista yhteiskuntaa.
Kolmanneksi huhtikuussa 1945 Helsingissä vietetyillä Kirkkopäivillä sai vauhtia hanke perustaa seurakuntaopisto. Asia oli ollut vireillä jo aiemmin, mutta sota katkaisi suunnitelmien toteuttamisen. Kirkkopäivillä hallintoneuvos Eino Ahla ja SKSK:n sihteeri Toivo Laitinen pitivät alustukset Seurakuntaopiston perustamisesta. Suunnitelma sai innostuneen vastaanoton. Seurakuntaopisto tulisi olemaan kirkollinen ja kaikille kirkon piireille yhteinen laitos.
Pyhäkouluyhdistys ja SKSK perustivat Seurakuntaopiston 25.9.1945. Asiat etenivät nopeasti ja 12.12.1945 laajennettu piispainkokous hyväksyi Seurakuntaopiston kirkon työelimeksi. Seuraavana vuonna perustettiin Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiö. Säädekirjan mukaan säätiö ylläpiti Seurakuntaopistoa, jonka yhteydessä toimivat Luther-opisto, Pyhäkouluopisto, Nuoriso-opisto ja Luther-koti.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Seurakuntakuntaopiston perustamisesta. Tämänkin Kirkkopalvelujen ”juuren” tarkoitus on alusta lähtien olla kirkon opisto, siis toimia kirkon työvälineenä.
Kirkkopalveluissa vietetään vuonna 2025 kolmea eri merkkivuotta: Sisälähetysseura ja Kotimaa täyttävät 120-vuotta ja Seurakuntaopiston perustamisesta tulee 80 vuotta. Yhteistä näille on ainakin kaksi asiaa.
Ensinnä kaikki kolme organisaatiota ovat syntyneet maamme murrosaikoina. Vuonna 1905 elettiin yhteiskunnallista ja katsomuksellista muutosaikaa. Ensimmäinen sortokausi ja suurlakko toivat tullessaan epävarmuutta, levottomuutta ja epävakautta. Aatteellinen murros nosti esille voimakasta kirkon- ja uskonnonvastaisuutta. Vuonna 1945 puolestaan maamme oli sotien runtelema ja sen monenlaisista seurauksista kärsivä yhteiskunta.
Murrosaikoina kirkko etsi yhtäältä tapoja auttaa ja tukea ihmisiä, toisaalta paikkaansa uusissa olosuhteissa. Tässä Sisälähetysseura, Kotimaa ja Seurakuntaopisto olivat merkittäviä toimijoita.
Toiseksi Sisälähetysseuraa, Kotimaata ja Seurakuntaopistoa yhdistää se, että ne ovat korostetusti halunneet toimia kirkon työvälineinä. Tämä on erityisen tärkeä huomata. Usein organisaatot rakentavat omaleimaisuuttaan korostamalla eroja toisiin yhteisöihin, toisinaan jopa vastakkainasetteluja. Tämä ei ole vierasta kirkossakaan. Kirkkopalvelujen ”juuriorganisaatiot” toimivat päinvastoin. Ne ovat syntyneet palvelemaan kirkkoa.
Sisälähetysseura, Kotimaa ja Seurakuntaopisto ovat vaikuttaneet vahvasti Kirkkopalvelujen identiteettiin. Vuodesta 2002 olen saanut olla mukana näiden organisaatioiden hallinnossa. Minulle on tullut tärkeäksi hahmottaa Kirkkopalvelujen tehtävää juuri sen nimen kautta.
Kirkkopalvelut ei ole itsetarkoitus, vaan nimenomaan kirkon ”työrukkanen”, nimensä mukaan Kirkkopalvelut, paino sanan jälkimmäisessä osassa. Se siis palvelee kirkkoa. Siinä on sen tehtävä.
Kirkkopalveluilla ei ole ”omaa evankeliumia”. Se ei aja omaa asiaansa tai agendaansa, vaan se on Kirkkopalvelut, paino sanan ensimmäisessä osassa. Se on osa kirkkoa. Siinä on sen vahvuus.
Tänään päättyy 12 vuotta kestänyt Kirkkopalvelujen valtuuston puheenjohtajuuteni. Toiveeni on, että Kirkkopalvelut myös tulevaisuudessa on nimensä mukainen, sanan molemmissa merkityksissä. Tällöin se täyttää parhaiten sen tarkoituksen, jota varten se on olemassa.
Seppo Häkkinen