Raamattua tulee lukea kokonaisuutena eikä sen kokonaissanomasta tule irrottaa yksittäisiä sanoja tai jakeita. Muuten voi päätyä mielivaltaisiin tulkintoihin. Se ei ole mitenkään harvinaista hengellisissä piireissä tai uskovien parissa.
Muistan rippikoulussa käyttäneeni esimerkkiä ahdistuneesta miehestä, joka päätti epätoivoissaan etsiä ratkaisua ongelmaansa Raamatusta. Hän käytti ns. peukalomenetelmää, jossa avataan Raamattu summanmutikassa ja sokkona osoitetaan jotain jaetta. Niinpä hän avasi Raamattunsa ja luki ”Silloin Juudas viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi.” (Matt. 27:5). Mies ajatteli, ettei tällainen neuvo voi pitää paikkaansa ja hän päätti kokeilla toisen kerran. Nyt sormi osoitti raamatunkohtaa: ”Jeesus sanoi: ’Mene ja tee sinä samoin.’” (Luuk. 10:37b). Mies alkoi olla jo epätoivoinen ja ajatteli, että ”kolmas kerta toden sanoo”. Vielä kerran hän avasi sokkona Raamattunsa ja sormen osoittamassa kohdassa luki nyt: ”Minkä teet, tee se pian!” (Joh. 13:27b).
Raamattua on siis luettava kokonaisuutena. Mutta toisinaan Raamattua lukiessa huomio kiinnittyy johonkin yksityiskohtaan ja se alkaa puhutella. Näin kävi minulle lukiessani psalmia 46. Kiinnitin huomiota huutomerkkiin. Raamatunkohta kuuluu seuraavasti: ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala.” (Ps. 46:11).
Kotimaisten kielten keskuksen ohjepankissa kerrotaan huutomerkistä seuraavaa: ”Huutomerkki on tavallisesti virkkeen päättävä välimerkki, jolla ilmaus osoitetaan huudahdukseksi. Sitä käytetään myös painokkaiden käskyjen, kehotusten, kieltojen ja vetoomusten lopussa.”
Tänään Jumala sanoo huutomerkin kera, siis painokkaana kehotuksena ja vetoomuksena: ”Lakatkaa te huolehtimasta!”
Kuinka paljon meillä onkaan huolipuhetta yhteiskunnassamme, kirkossamme ja seurakunnissamme? Uutiset ovat täynnä huolta erilaisista asioista, niin omassa maassamme kuin koko maailmassa. Samoin on myös kirkon laita. Joskus tuntuu, että huolet ovat kirkollisen keskustelun tavaramerkki.
Syksyllä 2016 kolmen maakuntalehden yhteinen toimitus halusi tehdä piispasta henkilöhaastattelun. Kysymyksiä oli laidasta laitaan lapsuudesta ilmastonmuutokseen. Kerroin myös monista kirkon huolenaiheista ja totesin, että huolehtiminen taitaa kuulua piispan tehtäviin. Kun haastattelu ilmestyi, se oli otsikoitu näyttävästi suurilla kirjaimilla: ”Piispa Seppo Häkkinen on huolissaan kaikesta”. Se tuli kerralla koko hiippakunnalle tiettäväksi. Piispan tehtävä on olla huolissaan, mieluiten siis vielä kaikista asioista.
Mistä sinä olet huolissasi? Kannatko huolta omasta elämästäsi, perheen tai lähipiirin asioista, työyhteisön ongelmista, kirkon tilanteesta, maailman tulevaisuudesta? Jollakin on sairauksia, taloudellisia vaikeuksia, toisella ihmissuhdeongelmia, kolmannella ristiriitoja työpaikalla, joku kamppailee uskonsa kanssa, jotakin ahdistavat yhteiskunnan tilanne, sota Ukrainassa, tilanne Lähi-idässä, jotakin toista ilmastonmuutos ja koko maailman tulevaisuus. Kenties myös sinä tunnistat itsesi taannoisesta lehtiotsikosta, jonka haastatteluni sai: ”Piispa Seppo Häkkinen on huolissaan kaikesta”.
Huolenaiheita kyllä meillä yleensä riittää, pieniä ja suuria, omia ja toisten meille sälyttämiä, kenellä mitäkin. Niitä tuntuu olevan aivan liikaa ja jos ei liikaa, niin ainakin riittävästi ja vaikka muille jaettavaksi. Huoli ja murhe saavat aikaan levottomuutta, pelkoa ja ahdistuneisuutta. Huoli on tehokas ilon sammuttaja ja voiman syöjä. Toimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti eilen (28.6.2025) Helsingin Sanomien esseessä: ”Ympärillä tapahtuu asioita, jotka ovat omiaan jättämään ihmisen syvän epätietoisuuden, jopa ahdistuksen valtaan.” Tämä on monen kokemus nykyajasta. Siksi on tänään tärkeä kuulla Raamatun kehotus ja vetoomus, oikein huutomerkin kanssa: ”Lakatkaa te huolehtimasta!”
Mutta miten se on mahdollista? Huolet eivät poistu sillä, että päättää lakata huolehtimasta. Siksi yhtä tärkeä on huomata myös perustelu psalmin kehotukselle: ”Tietäkää, että minä olen Jumala.”
Jumalan huolenpito ei tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi olla välinpitämätön ja holtiton. Raamattu ei päästä ihmistä omasta vastuusta. Elämässä, työssä ja meille uskotuissa asioissa on kannettava vastuu. Se kuuluu meille annettuun tehtävään. Mutta toisinaan on tärkeä nousta huolten yläpuolelle, katsoa kauemmas ja nähdä kokonaisuus. On olennaista muistaa, mikä elämässä on tärkeintä. Silloin asiat saavat oikeat mittasuhteet. Vanhan Kristinopin mukaan ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” (KO 1).
Jumalan lapseuteen kuuluu ymmärrys siitä, että Jumala on kaikkivaltias. Jeesus puolestaan on opettanut, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). Siksi ei ole syytä murehtia. Murehtimisen sijaan meitä kehotetaan tuomaan kaikki huolemme Jumalalle rukouksessa ja luottamaan, että nämäkin asiat ovat Jumalan hallussa. Se tarkoittaa, että samalla kun annamme taakan Herralle, itse luovumme siitä.
Mahdammeko ymmärtää, millainen etuoikeus meillä kristityillä on? Rukouksessa jätämme asiamme, elämämme, kaikkemme kaikkivaltiaan Jumalan käsiin luottaen, että pohjimmiltaan hän pitää meistä huolta. Hän itse on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Voimme lakata huolehtimasta turhaan, sillä Jumalalla on loppujen lopuksi kaikki käsissään. Hän pitää meistä, Juvan seurakunnasta ja kirkostaan sekä koko luomastaan maailmasta huolta. Saamme luottaa psalmin sanaan: ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” (Ps. 55:23).
Seppo Häkkinen
piispa emeritus