”Aamu oli tavattoman kaunis juhannusviikon aamu. Odotettavissa oli kaunis, helteinen päivä. Kaikki tuntui niin rauhalliselta.” (Lotta Lilli Kolehmainen kirjassa Vaiettu Elisenvaaran pommitus, s 104). Näin kuvataan tiistain kesäkuun 20. päivän aamua 1944 Karjalassa. Päivästä tuli kuitenkin syvä kärsimyksen päivä. Elisenvaaran rautatieaseman pommitus oli Suomen sotahistorian pahin siviileihin kohdistettu ilmapommitus. Neljännestunnissa Neuvostoliiton pommikoneet tappoivat noin 150 henkilöä. Valtaosa heistä oli siviileitä – naisia ja lapsia – sekä lisäksi sotilaita ja lottia. Erityisesti tuho koski Räisälän pitäjän asukkaita.
On hyvin koskettavaa kuulla silminnäkijöiden kertomuksia tai lukea historian dokumentteja Elisenvaaran tapahtumista. Yhä edelleen ne järkyttävät. Kauhua, kaaosta, menetyksiä. Kärsimystä, tuhoa, kuolemaa. Tuskaa lisäsi se, että tapahtumista vaiettiin vuosikymmeniä. Sitä tärkeämpää on nyt muistaa pommituksen uhreja.
Muistaminen kertoo, että emme ole unohtaneet tapahtumia Elisenvaarassa 81 vuotta sitten. Kuolleet ja haavoittuneet maksoivat kovan hinnan maamme itsenäisyydestä ja vapaudesta. Valtaosa kuolleista haudattiin Kurkijoen, Säämingin ja Savonlinnan hautausmaille. Tänään kunnioitamme heidän muistoaan kunniakäynnillä. Hartaushetkessä muistamme heitä rukouksin.
Marraskuussa 1946 (16.11.) toimitettiin Savonlinnan ja Säämingin hautausmailla Elisenvaaran pommitusten uhrien hautaan siunaaminen. Kummassakin hautapaikoille pystytetyissä muistomerkeissä on merkittynä raamatunkohta. Sen lisäksi Savonlinnan muistomerkissä on viittaus virren 498 säkeistöön neljä. Virsi on silloisen virsikirjan osastosta ”Matkalla olijat”. Säkeistö kuuluu näin: ”Vaan tällä matkallamme Jos meidän kulkeissamme Jo kuolo kohtaisi, Suo, että eron hetki, Viimeinen, vaikein retki, Veis meidät täältä luoksesi.”
Elisenvaaran aseman matkalaisille 20.6.1944 oli virren mainitsema viimeinen, vaikein retki. Se merkitsi monille kuolon kohtaamista. Vielä suuremmalle osalle ihmisiä se jätti jälkensä tavalla tai toisella koko loppuelämään. Menetyksen keskellä katse suuntautui kuitenkin kohti lopullista päämäärää taivasta. Pyyntö oli, että viimeinen, vaikein retki veisi Jumalan luo. Pyynnössä toteutuivat muistomerkkeihin merkityt Raamatun totuudet: ”Herra sinä tiedät kaiken” (Joh. 21:17, Savonlinnan muistomerkki) ja ”Herra Jeesus ota minun henkeni” (Apt. 7:59, Säämingin muistomerkki).
Tänään muistaessamme Elisenvaaran pommituksen uhreja pyydämme meitä edeltäneiden sukupolvien tavoin, että viimeisen, vaikean retken kohdatessa se veisi meidät Jumalan luo.
Seppo Häkkinen
piispa emeritus