Jeesus puhui tämän vertauksen:
”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (Matt. 25:1–13).
Kesäkuun lopulla 2022 vietettiin Pohjoismaista piispainkokousta Islannissa. Menin ilmoittautumaan ja ennen kuin ehdin edes hoitaa asiaani, tanskalainen kollega tuli kysymään: Onko totta, että Suomessa kehotetaan kaikkia varastoimaan ruokaa ja juomaa? Ilmoittautumisen jälkeen tuli norjalainen piispa tiedustelemaan samaa: Onko tilanne Suomessa niin vakava, että kaikkien on koottava kriisipakkaus? Samantapaisiin kysymyksiin me suomalaiset saimme vastata pitkin viikkoa. Uutinen 72 tunnin kotivarasta oli ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen. Meille kotivara ei näyttäytynyt mitenkään dramaattisena asiana. Se oli tuttu jo aiemmilta vuosikymmeniltä ja ainakin vanhemman väestön normaalia varautumista.
Pohjoismaiden kollegojen kysymykset paljastivat, että varautuminen on noussut vahvasti esille viime vuosina. Maassamme on siitä puhuttu ennenkin, mutta nyt sen merkitys on korostunut. Eikä kyse ole yksinomaan kotivarasta, vaan koko yhteiskunnan varautumisesta. Kuinka paljon viime aikoina onkaan puhuttu vaikkapa huoltovarmuudesta? Myös ohjeita on päivitetty ja tietoa jaettu aiempaa enemmän.
Sisäministeriön oppaan mukaan varautuminen tarkoittaa ennakkoon valmistautumista erilaisiin häiriöihin ja kriiseihin sekä poikkeusoloihin. Häiriötilanteesta oli kyse myös Jeesuksen kertomassa vertauksessa. Se käsittelee hänen paluutaan maan päälle. Vertauskuvana on palestiinalaiset häät.
Häät olivat tärkeimpiä ja suurimpia juhlia israelilaisessa kylässä. Häämenot kestivät viikon ajan. Juhlallisuuksien yhtenä huippukohtana oli, kun sulhanen nouti morsiamen seurueineen morsiamen kodista omaan lapsuudenkotiinsa, jossa häät vietettiin. Kun sulhanen saattueineen alkoi lähestyä puolenyön aikaan, lähdettiin morsiamen kodista häntä vastaan.
Häämenojen morsiusneidot olivat morsiamen ystävättäriä, jotka ennen sulhasen tuloa lauloivat morsiamen kodissa häälauluja. Matkan pituus, maaston vaikeakulkuisuus, huono sää ja monet muut yllätykset saattoivat viivyttää sulhasen saattuetta matkalla kohti morsiamen kotia. Saattuetta vastaan menevien oli varauduttava ehkä pitkäänkin odotukseen. Siksi ymmärtäväiset vastaanottajat varasivat mukaansa riittävästi öljyä lamppuihinsa mahdollista odotusta varten. He varautuivat häiriötilanteisiin.
Tämä on Jeesuksen vertauksen tausta. Koko teksti huipentuu valvomisen kehotukseen. Juuri varautumista itse vertauksen opetuskin käsittelee. ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”
Kehotus valvomiseen kuuluu Kristuksen ylösnousemuksen ja hänen paluunsa väliseen aikaan. Tätä aikaa me parhaillaan elämme. Odotamme sitä hetkeä, jolloin Jeesus tulee takaisin maan päälle. Kristuksen tulo on etukäteen valmistettu ja ilmoitettu tapahtuma, mutta sen toteutumisen hetki on yllätys. Sitä ei tiedä kukaan muu kuin yksin Jumala. Siksi meidän on oltava valmiina, valvottava. Mutta miten meidän tulee valvoa? Mikä on oikeaa varautumista?
Ensinnä on huolehdittava siitä, että on valmiina milloin tahansa. Valvominen tapahtuu tavallisen elämän keskellä. Oman kutsumuksen hoitamisessa on oltava uskollinen ja vastuullinen. Ennen kaikkea on pyrittävä pitämään sisäinen elämä puhtaana. Valmius Kristuksen tuloon ja iäisyyteen on oltava keskellä työtä ja velvollisuuksia, arkielämässä. Oman elämän päätös, yksityisen ihmisen maailmanloppu, saattaa tapahtua milloin vain.
Arjessa iäisyys on jo lähellä. Koko ihmisen elämä on tarkoitettu elettäväksi Kristuksen yhteydessä. Tämän toteutuminen on oikeaa varautumista. Tyhmiä morsiusneitoja ovat ne, jotka eivät ota todesta Jumalaa ollenkaan, saati sitten Kristuksen paluuta. Oikeaa valvomista on siellä, missä Jumala otetaan todesta ja turvaudutaan syntisten Vapahtajaan.
Mitä käytännössä merkitsisi, jos tosissamme odottaisimme Herran paluuta? Eikö sitä, että kaikissa asioissamme ja ratkaisuissamme joutuisimme kysymään, mihin valoon ja arvoon ne joutuvat sinä päivänä, jolloin Kristus tulee maan päälle? Mitä arvoa on tuona päivänä sillä, mitä eilen tai toissapäivänä teit tai tänään ja huomenna teet? Kestääkö se arvioinnin? Kannattiko nähdä vaivaa? Vai oliko kaikki turhaa? Oliko syytä iloon siitä, mistä tänään iloitsit? Vai osoittautuuko riemuksi ja voitoksi se, mikä tänään näyttää murheelta ja tappiolta?
Vertaukseen sisältyy yksi hyvin olennainen ja inhimillinen piirre. Morsiusneidoista todetaan, että ”heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat”. Näin kävi niin viisaille kuin tyhmille morsiusneidoille. He kaikki epäonnistuivat valvomisessa. He eivät olleet valmiit Kristuksen kohtaamiseen. Silti heistä viisi pääsi ovista sisään hääjuhlaan.
Valvomisen sunnuntain evankeliumi vakuuttaa, että myös epäonnistuneet ja keskeneräiset voivat päästä taivaaseen. Pelastuksen ehtona ei ole hengellinen tai muukaan täydellisyys. Tärkeää sen sijaan on, että varusteet ovat kunnossa. Lampussa pitää palaa tuli, ja öljyastiassa tulee olla tarvittava öljy. Väsymyksen voittaminen ei tehnyt viisaaksi, vaan varautuminen.
Raamattu opettaa meitä katsomaan elämää, myös seurakunnan elämää ja omaa elämäämme sen päivän valossa, jolloin Vapahtaja palaa maan päälle. Se merkitsee varautumista. Siksi kirkkovuoden lopun keskeinen sana on: Valvokaa!
Toiseksi: Valvova elämänasenne ei ole vetäytymistä pois maailmasta. Se on tavallista elämää Jumalan yhteydessä. Se on elämistä Jumalan lapsena, tottelevaisuutta hänen tahdolleen, työn ja ratkaisujen tekemistä lähimmäisten keskellä siten kuin Raamattu opettaa. Tämä on erittäin tarpeellinen näkökohta.
Arkkipiispa Martti Simojoki nosti kristityn valvomisesta puhuessaan esille juuri tämän: ”Kristityn valvominen on ensinnäkin sitä, että hän antaa Jumalan sanalle sille kuuluvan arvon. ’Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään.’ Raskas uneliaisuuden henki painaa meitä kaikkia ja sen tähden silmämme ovat sulkeutuneet Sanaa kuunnellessamme ja lukiessamme. Kun Jumala herättää ihmisen valvomaan, se aina tapahtuu siten, että Sana tulee tälle ihmiselle eläväksi.”
Jumalan sanaa mestaroiva ja halveksiva kirkko ei ole valvova kirkko, Jumalan sanaa väheksyvä ja laiminlyövä kristitty ei ole valvova opetuslapsi. ”Kun Jumala herättää ihmisen valvomaan, se aina tapahtuu siten, että Sana tulee tälle ihmiselle eläväksi.” Tätä Martti Simojoen lausetta on syytä kuunnella tarkkaan. Oikea varautuminen johtaa aina Jumalan sanan äärelle, yksityisesti ja yhteisesti.
Hyvät sanankuulijat. Viikonloppuna on vietetty Juvalla miestenpäiviä teemalla Mies ja kristitty tässä ajassa? Jeesuksen opetus tämän sunnuntain evankeliumissa antaa meille – niin miehille kuin naisille – eväitä elää kristittynä tässä ajassa.
Valvominen merkitsee itsensä avaamista Jumalan edessä ja antautumista hänen tutkittavakseen. Se on kääntymistä Jumalan puoleen, taistelemista syntiä vastaan omassa itsessään. Se tarkoittaa kilvoittelua ja parannuksen tekoa. Se on samalla turvallista luottamista Jeesuksen ristillä täytettyyn työhön.
Vertauksen palava lamppu on tulkittu uskoksi. Se palaa joskus kirkkaammin, joskus heikommin. Silloin on hyvä muistaa, että kasteessa meidät on tehty osallisiksi Kristuksesta. Pyhä Henki on annettu lahjaksi ja lamppuun on sytytetty uskon liekki. Yksin Hän voi pitää uskon liekin palavana.
Oikea varautuminen johtaa Raamatun äärelle, sakramenttien käyttämiseen, seurakunnan yhteyteen, jumalanpalvelukseen. Niistä löytyvät voimanlähteet elämään ja neuvot oikeaan valvomiseen.
Seppo Häkkinen