Puhe miestenpäivien päivätilaisuudessa 16.11.2025 Juvalla
Tilaisuutemme otsikkona on Kristittynä tässä ajassa. Jotta voisi käsitellä aihetta, pitää ensinnä tietää, millainen on tämä aika, jota elämme.
Monien tutkijoiden mielestä nykyaika on samanlaista kuin kristillisen kirkon syntyaika liki parituhatta vuotta sitten. Mitä kristityt ajattelivat ajasta, jota elivät? Paavalin kirjeessä Efeson seurakunnalle todetaan: ”Tämä aika on paha.” (Ef. 5:16b). Kristittyjen kokemus näyttää siis olleen ensimmäisinä vuosisatoina, että ”tämä aika on paha”. Siksi ei ole ihme, että näemme helposti ympärillämme ajan pahuuden merkkejä.
Kristityn näkökulmasta maailma tuntuu menevän yhä hullumpaan suuntaan. Sodat ja levottomuudet ovat lisääntyneet. Erilaiset kahjot tuntuvat hallitsevan niin idässä kuin lännessä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut sodan Eurooppaan ja lähelle meitä. Helsingistä on linnuntietä Kiovaan sama matka kuin Utsjoelle. Ilmastonmuutos ja lajikato aiheuttavat sotiakin suurempia uhkia. Viimeksi tästä muistutti tasavallan presidentti Alexander Stubb Itä-Suomen kierroksellaan muutama päivä sitten. Hänen mukaansa se on suorastaan olemassaoloamme uhkaava (eksistentiaalinen) uhka. Olemme tienneet tämän jo kauan, mutta asialle ei ole tehty riittävästi. Aikaa ei ole paljon, ellei sekin ole jo mennyt. – Listaa maailman pahuudesta voisi jatkaa.
Myöskään monet suomalaisen yhteiskunnan kehityssuunnat eivät kristitystä näytä oikeilta. Otan esille vain yhden. Kysymys uskonnonvapaudesta on ajankohtainen Suomessakin. Jatkuvasti haastetaan nimenomaan positiivista uskonnonvapautta, siis oikeutta yksilölliseen ja yhteisölliseen uskonnonharjoittamiseen. Viime vuosilta tästä on useita esimerkkejä. Viittaan tässä vaikkapa ylimpien lainvalvojien ratkaisuihin, joita he ovat tehneet kanteluiden takia. Kiivaasti on keskusteltu Suvivirren laulamisesta ja koulujen joulujuhlan paikasta ja sisällöstä. Raamatun siteeraamisesta saattaa joutua rikostutkinnan kohteeksi. Uskonnonvapaus ei ole itsestäänselvyys.
Uskonnot ovat luonnollinen ja näkyvä osa suomalaista kulttuuria ja yhteisöllistä elämänmuotoa. Suomalainen yhteiskunta on kristillisen uskon ja arvomaailman läpitunkema. Ajanlaskumme, seitsenpäiväinen viikko, juhlapäivät, monet etunimet ja lippumme kertovat kristinuskon vaikutuksesta. Arvopohjaa, kieltä, ajanlaskua, nimistöä ja taidetta ei voi eikä tarvitse puhdistaa kristinuskon jäljistä. Muuten käy kuin Fingerpori-sarjakuvassa, jossa Suomen lipusta haluttiin uskontoneutraali. Kun sininen risti poistettiin, jäi jäljelle pelkkä valkea lakana.
Uskonnonvapauden lisäksi voisi yhteiskuntamme kehityskuluista nostaa esille monia muita kristittyjä huolestuttavia ilmiöitä. Tarkastelun lopputulos päätyy helposti Efesolaiskirjeen tylyyn arviointiin: ”Tämä aika on paha.”
Efesolaiskirjeen jae on kuitenkin luettava kokonaan. Se kuuluu näin: ”Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha.” (Ef. 5:16). Lisäksi seuraavassa jakeessa sanotaan: ”Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.” (Ef. 5:17).
Kyse on tehtäväksiannosta. Herran tahto on, että kaikki kansat tulisivat hänen opetuslapsikseen ja eläisivät hänen ominaan. Siksi ei ole yhdentekevää, miten me kristityt elämme ja käytämme aikamme. Siksi on olennaista kysyä, miten elämme kristittynä tässä ajassa ja miten asennoidumme siihen. Meidän on tärkeää muistaa, ettei mikään aikakausi tai yhteiskunta sinänsä ole Jumalalle tuntematon. Kaikkiin aikoihin sisältyy omat uhkansa ja ongelmansa. Samalla niihin sisältyy paljon hyvää ja mahdollisuuksia.
Apostolin opetus auttaa meitä välttämään vääränlaiseen aikaamme suhtautumiseen liittyvät vaarat. Ensimmäinen uhka on, että sulaudumme tähän aikaan ja sen arvomaailmaan. Kaikki käy ja antaa kaikkien kukkien kukkia. Näin toimittaessa me menetämme olemuksemme ja kadotamme identiteettimme. Meistä tulee ajopuu kaikenlaisten aatteiden ja uskontojen keskellä. Heitämme ”hanskat tiskiin” ja toteamme savolaisittain, että ”olokoon”. Silloin olemme alttiita myös kaikenlaisille nykyajan ääri-ilmiöille ja -ideologioille.
Toinen uhka on, että pelko lamaannuttaa ja saa rakentamaan muureja ympärille, jottei paha pääse sisään. Paetaan hurskauden seinien sisäpuolelle ja käperrytään kuoreemme. Sieltä turvallisen, samanmielisten sisäpiirin keskeltä on helppo arvostella maailman pahuutta, yhteiskunnan jumalattomuutta ja kirkon maallistumista. Uhkana on tällöin kutistua maailmasta eristäytyneeksi saarekkeeksi. Tällainen marginalisoituminen uhkaa siellä, missä käperrytään sisäänpäin.
Ajopuuksi ajautumisen ja sisäänlämpiävän pikkupiirin lisäksi on vielä kolmas vaihtoehto. Siihen apostoli Paavalin neuvo juuri ohjaa. ”Käyttäkää oikein jokainen hetki.” ”Ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.” Tästä ajasta, nykyhetkestä kaikkine ongelmineen, uhkakuvineen ja ääri-ilmiöineen tulee se kehottaja, joka saa kirkot, seurakunnat ja meidät kristityt suuntautumaan kohti uskon sydäntä: itseään Jeesusta Kristusta. Näin tämä ”paha aika” pakottaa meidät kirkastamaan tehtäväämme ja suuntautumaan ydintä kohti! Näin se johtaa meidät kristityt päivittelyn ja surkuttelun, eristäytymisen ja alistumisen sijasta elämään evankeliumista, ottamaan uskomme todesta. Se rohkaisee meitä elämään kristittyinä ja viemään sanomaa Kristuksesta lähelle ja kauas. Se kannustaa vaikuttamaan eri tavoin yhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen.
Kristittyinä emme ole omalla asiallamme emmekä omien voimiemme varassa. Teemme työtä omalla paikallamme Jumalan kutsusta ja hänen varustaminaan. Tähän apostolin opetus neuvoo meitä. Tästä avautuu luottamus tulevaisuuteen ja rohkeuteen.
Rohkeus merkitsee määrätietoisuutta ja pelottomuutta pitää esillä kirkon perustehtävää, yksinkertaista evankeliumin sanomaa Jumalasta. Rohkeus on myös katsomista eteenpäin tulevaisuuteen ja siihen sisältyviin mahdollisuuksiin. Se merkitsee luottamuksen rakentamista, kannustamista, yhteyden etsimistä kristittyjen kesken ja suhteessa toisiin ihmisiin. Rohkeus on oikeudenmukaisuutta ja vastuuntuntoa. Kristitty kurottuu aina toivoa ja luottamusta kohti ja uskaltaa ojentaa kätensä toiselle ihmiselle. Silloin kuljemme luottaen tulevaisuuteen, joka on Jumalan käsissä.
Realisteina tajuamme ja tiedämme, että elämme kristittyinä kaikkien muiden ihmisten tavoin maailmassa sen lainalaisuuksien keskellä. Me emme ole immuuneja pelolle tai huolille. Elämän epävarmuus, arvaamattomuus, sairaudet, kärsimys ja kuolema ovat myös meidän osamme. Psalmintekijä kuvaa osuvasti, mitä se on pahimmillaan: ”Sydän hakkaa rinnassani, kuoleman kauhut hyökkäävät kimppuuni. Pelko vavisuttaa sisintäni, kauhu saartaa minut.” (Ps. 55:5–6).
Kristityn etuoikeus on siinä, että meidän ei tarvitse jäädä pelon valtaan. Raamatun mukaan ilman Jumalaa elävä on orjan tavoin pelon vallassa, mutta Jumalan lapsina ”olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ’Abba! Isä!’” (Room. 8:15).
Raamatussa puhutaan usein pelosta, mutta samalla meitä kehotetaan turvautumaan Jumalan apuun ja huolenpitoon. Raamattu sisältääkin lukuisia rohkaisuja ”älä pelkää” tai ”älkää pelätkö”.
”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.” (Jes. 41:10).
”Minä Herra tartun sinun oikeaan käteesi. Minä sanon sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua.’” (Jes. 41:13).
”Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.” (Matt. 10:29–31).
Kristitty saa elää tässä ajassa turvallisin mielin, sillä hän on aina hyvän Jumalan hoidossa.
Seppo Häkkinen