Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.
Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen. (Joh. 11:21–45).
Elämme rajojen maailmassa. Kiteellä raja on monella tavalla läsnä. Maamme itäraja kulkee näiden seutujen läpi ja näkyy konkreettisesti. Raja, myös merkityksessä rajavartiosto tai laajemmin rajavartiolaitos, on osa jokapäiväistä arjen elämää.
Olen elänyt lapsuuteni 1960-luvulla Lauritsalan kauppalassa ja nuoruuteni Lappeenrannan kaupungissa. Ensimmäiset työvuoteni ovat kuluneet Imatralla 1980-luvun alkupuolella. Raja on siten kuulunut läheisesti elämänhistoriaani. Rajan läheisyys kiehtoi, mutta myös pelotti, varsinkin noiden vuosikymmenten ilmapiirissä. Nyt viime vuosina maamme itäraja on ollut julkisuudessa enemmän kuin pitkiin aikoihin. Väistämättä omat lapsuuden ja nuoruuden tunnekokemukset ovat nousseet pintaan. Raja on yhä ja jälleen ajankohtainen.
Pikkupojan huolta 1960-luvulla lievitti se, että isä kertoi maamme rajaa valvottavan. Pelottavat rajamerkit kieltoineen olivat olemassa turvallisuuden vuoksi. Opin luottamaan rajavartioihin. Piispan virassa saadessani rakentaa yhteyksiä Rajavartiolaitokseen tämä luottamus ja arvostus on vain kasvanut.
Rajavartijat ovat turvallisuuden ammattilaisia ja moniosaajia, joita yhdistää kutsumus palvella isänmaata ja halu antaa oma panoksensa sen turvallisuuden eteen. Kiitollisena ajattelen veteraanisukupolvea heidän taistelustaan ja työstään meidän puolestamme. Kiitos kuuluu myös nykyhetken rajavartijoille, jotka tälläkin hetkellä huolehtivat turvallisuudestamme.
Tähän kokonaisuuteen Kiteen Rajakilta liittyy olennaisella tavalla. Maanpuolustushengen vaaliminen, perinteiden ja yhteisten muistojen ylläpitäminen ja yhteyden rakentaminen on ollut Killan tärkeä tehtävä jo kuuden vuosikymmenen ajan. Kaikki tämä vaatii aktiivisuutta ja toimintaa: ihmisiä, jotka tarttuvat toimeen ja tekevät työtä. Näin tehdessänne te Killan jäsenet rakennatte samalla maamme tulevaisuutta. Kiitos arvokkaasta työstä yhteisen hyvän puolesta.
Hyvät seurakuntalaiset. Raja on itse asiassa kuva elämästä. Ihminen elää koko ajan hyvinkin monilla rajoilla, ei yksin valtakunnan rajalla tai maantieteellisillä rajoilla. Raja on yhtaikaa jotakin, mikä erottaa ja jotakin, mikä yhdistää. Myös tämän päivän evankeliumissa puhutaan kaikkia meitä koskettavasta rajasta: elämän ja kuoleman rajasta. Yksikään ei voi sitä rajaa välttää.
Jeesuksella oli maan päällä eläessään ystäviä samalla tavoin kuin kenellä tahansa ihmisellä. Tärkeimpien ystävien joukkoon kuuluivat Betanian sisarukset Martta, Maria ja Lasarus. Sisarusparvesta Lasarus sairastui ja kuoli. Kun Jeesus tuli paikalle, Lasarus oli haudassa jo neljättä päivää.
Ystävän kuolema kosketti ja järkytti Jeesusta. Hän itki muiden surevien tavoin. Kuitenkin Lasaruksen haudalla Jeesus osoitti kaikkivaltiutensa ja herätti ystävänsä kuolleista.
Lasaruksen haudan tapahtumissa on kaksi tärkeää näkökohtaa meille, jotka elämme menetyksen ja kaipauksen maailmassa, elämän ja kuoleman rajalla.
Ensinnä evankeliumi kertoo siitä, että Jumala on antanut Jeesukselle kaiken vallan (Matt. 28:18). Tämä Jumalan rajoittamaton kaikkivaltius ilmenee siinä, että hän jopa herätti kuolleita. Jeesuksella on kaikki valta, kuolemankin yli. Lasaruksen herättäminen antaa katetta Jeesuksen sanoille: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.”
Meille kuolevaisille ihmisille tähän sisältyy riemullinen sanoma. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Silläkin on voittajansa. Hän on Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Hän on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman vallan. Siksi meille jää toivo rakkaitten jälleennäkemisestä. Siksi meille jää toivo taivaan kodista ja iankaikkisesta elämästä. Tätä toivoa ei voi meiltä edes kuolema riistää, koska sen valta on jo voitettu. Vaikka läheisen menetys jättää ikävän ja kaipauksen, kristityille jää siitä huolimatta toivo.
Toiseksi evankeliumi painottaa sitä, että iankaikkinen elämä ei ole vasta kuoleman jälkeen. Uskossa Jumalan Poikaan ihmisellä on jo nyt iankaikkinen elämä, ei vasta kerran kuoleman jälkeen. Samalla on kuitenkin kuolema menettänyt hänessä lopullisen merkityksensä ja valtansa. Sillä on enää rajallinen valta meihin. Kuolema on kohdannut voittajansa. Elämän ja kuoleman rajalla eläville tämä on hyvä uutinen.
Kirjailija C.S. Lewis on sanonut: ”Uskon ylösnousemukseen kuten uskon auringon nousseen; ei vain sen vuoksi, että näen sen, vaan koska sen avulla näen kaiken muun.” Tämä pyhäpäivä, pikkupääsiäinen viittaa kohti valoa, ylösnousemuksen kirkkautta. Jeesus on kuoleman voittaja. Sen valossa voimme nähdä elämän ja kuoleman uusin silmin. Rajalla eläville kristityille kuolema on portti ikuiseen elämään (vrt. ”Minä olen portti”, Joh. 10:9). Jeesuksen kautta astumme iankaikkiseen elämään. Kuolemallaan Jeesus on avannut kuoleman portin, ylittänyt rajan ja tuonut taivaan ulottuvillemme.
Hyvät kirkkovieraat. Tänään tässä jumalanpalveluksessa otetaan käyttöön Kiteen Rajakillan uusi lippu. Teemme sen kirkollista tapaa noudattaen Jumalan sanalla ja rukouksella.
Lippu on aina enemmän kuin kangaspala. Se on vahva identiteetin, yhteisön ja vallan symboli. Se kertoo yhdellä kuvalla, keitä me olemme, mistä tulemme, mitä arvostamme ja mitä puolustamme.
Jesajan kirjan luvussa 60 sanotaan: ”Kohottakaa lippu merkiksi kansoille!” Lippu kokoaa, kutsuu ja viestii. Se näyttää suunnan, jota kohti tulee kulkea. Se kutsuu rakentamaan yhteisön identiteettiä ja tarkentaa sen tehtävää. Näin myös Kiteen Rajakillan lippu kertoo Killan kutsumuksesta: se kokoaa rajavartiotyön, maanpuolustuksen ja kotiseudun ystäviä vaalimaan maanpuolustushenkeä, rajaseudun perintöä ja niiden sukupolvien muistoa, jotka ovat kantaneet vastuuta isänmaan vapaudesta ja turvallisuudesta. Samalla se muistuttaa, että yhteinen turvallisuus rakentuu edelleen vastuuntunnosta ja uskollisesta palvelusta. Siihen kaikkeen me pyydämme tänään kaikkivaltiaan Jumalan siunausta, kun Kiteen Rajakillan uusi lippu otetaan käyttöön.
Seppo Häkkinen piispa emeritus