Aamuhartaus keskiviikkona 10.4.2024 klo 6.50 Yle Radio 1
Seppo Häkkinen, piispa emeritus, Mikkeli
Eläkelahjana sain ystävältäni pienen grafiikanlehden. Siinä on kuvattuna viisi erilaista taiteilijan sivellintä. Tämä taidegraafikko, kuvataiteilija Eeva Huotarin työ on puhutellut minua nykyisessä elämänvaiheessani. Siveltimet ovat valmiina käyttöön, aivan kuin ne kutsuisivat johonkin uuteen.
Jäin eläkkeelle seitsemän kuukautta sitten, vuoden 2023 syyskuun alusta. Taakse jäi yli 40 vuotta kestänyt työelämä. Myös perhe-elämässä on uusi vaihe, kun olemme vaimoni kanssa molemmat eläkkeellä. Mummon ja papan asemaan olemme solahtaneet jo vuosia sitten, mutta siihenkin sisältyy erilaisia mahdollisuuksia viranhoidon jäädessä taakse.
Sitä ihmettelen, kuinka nopeasti aika on mennyt. Kaksikymppisenä luulee, että viisi vuotta on pitkä aika. Nyt yli 60-vuotiaana tietää, että 40 vuotta on lyhyt aika.
Kun katson elämääni taustapeilistä, päällimmäisenä on kiitollisuus. Ymmärrän, että aika kultaa muistot ja menneet vuodet. Ei elämä ole aina ollut helppoa ja yksinkertaista. Siihen sisältyy myös menetyksiä, epäonnistumisia, surua ja murheita. Silti kiitollisuus nousee kaiken koetun ylle. Olen saanut elää rikkaan ja hyvän elämän. Kiitos siitä kuuluu perheelle ja suvulle, läheisille ihmisille, työtovereille ja ystäville, lukemattomille kohtaamilleni ihmisille ja myös edeltäville sukupolville. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää Suomessa, maailman onnellisimmassa ja turvallisimmassa maassa. Ennen kaikkea kiitos kuuluu hyvälle Jumalalle, joka on antanut minulle elämän ja pitänyt huolta.
Ihmisen elinkaarta on nykyisin hahmoteltu jakamalla se neljään ikään: ensimmäinen ikä on lapsuus ja nuoruus, toinen on aktiivinen työelämävaihe, kolmas koittaa, kun jäädään eläkkeelle ja neljäs on vanhuus.
Nyt opettelen uutta elämänvaihetta. Millaista aikaa tämä oikein on? Kolmatta ikää pidetään aktiivisena, toiminnantäyteisenä, hyvän vanhenemisen aikana. Grafiikanlehden siveltimet muistuttavat siitä, että edessäni avautuu uusia mahdollisuuksia. Moni on sanonut tämän olevan elämän parasta aikaa.
Uteliaana ja kiinnostuneena suuntaudun kohti tulevaa. Mitä elämällä on vielä annettavanaan ja mihin Jumala minua johdattaa? Millaisen kuvan voin elämästäni vielä maalata? Millaisen tulevaisuuden Jumala maalaa minulle? Sitä toki toivon, että saisin elää tämän elämävaiheen terveenä ja yhdessä läheisteni kanssa. Psalmin sana on tullut läheiseksi: ”Sinuun, Herra, minä turvaan; minä sanon: ’Sinä olet minun Jumalani’. Minun aikani ovat sinun kädessäsi.” (Ps. 31:15–16).
Mielenkiinnolla pohdin myös uskonelämäni tulevaisuutta. Hengellinen tieni on ollut kasvuprosessi: usko on aina kuulunut luonnollisena osana elämääni. Sitä voisi kuvata tavalliseksi, arkiseksi, jonkun mielestä ehkä liiankin silotelluksi uskon tieksi. Hengelliseen elämääni ei sisälly suurta draamaa eikä murroksia, vaikka siinä on ollut tummia ja kirkkaita värejä. Ne kuuluvat elämään. Aikuisenakin usko on näköiseni. Se on rauhallista, turvallista luottamusta taivaan Isään. Tässä uskossa olen kasvanut vuosikymmenten aikana.
Hengellinen kasvu liittyy ihmisen muuhun persoonallisuuteen. Kristillinen elämä on hengellistä matkaa, jota kuljetaan samanaikaisesti eteenpäin, sisäänpäin ja ylöspäin. Yksityisen ihmisen usko liittyy aina kirkon yhteiseen rukouselämään. Uskonelämäni ei ole koskaan pelkästään itseni varassa. Ylösnoussut Kristus, Pyhä Henki, enkelit, lukemattomat esirukoilijat rukoilevat kanssani ja puolestani. Silloinkin kun omat voimani loppuvat, kuulun yhteyteen, joka kannattelee väsynyttä kilvoittelijaa. Kirkon yhteinen rukous kantaa; sen varassa saan levätä. Tämä on tullut minulle yhä tärkeämmäksi.
Lapsuudenkodistani perin isän ja äidin kuoltua savesta tehdyn ristinnaulitun Kristuksen päätä esittävän reliefin. Olen ripustanut sen nykyisen työpöytäni yläpuolelle. Sitä katsellessani ajatukset vievät usein elämänkaaren eri vaiheisiin. Jeesus Kristus on ollut niissä mukana. Jumalan johdatus ja siunaus ovat kuljettaneet minua.
Niin minun kuin meidän kaikkien edessämme oleva tulevaisuus on avoin. Emme tiedä, miltä se näyttää. Jumalan sana lupaa: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2). Tätä tulevaisuutta kohti kulkiessamme saamme tehdä sen siunauksen varassa:
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.