Jeesus sanoo:
”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.
Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.”
Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. (Matt. 7:24–29).
Seuratessani uutisia ja lukiessani lehtiä on viime aikoina usein tullut mieleen kysymys: Onko maailma tullut hulluksi? Välillä tuntuu siltä, että elämän perusasiat ovat kääntyneet päälaelleen. Tämä koskee niin yksilöitä kuin koko maailmaa. Esillä olevat elämänarvot tuntuvat vierailta ja mitä kummallisimmat elämäntavat oudoilta. Maailman tapahtumat ovat täynnä uhkia ja katastrofeja sekä sotia ja väkivaltaa. Totuus muutetaan harhaksi ja valhetta pidetään totuutena.
Kuukausi sitten (17.6.2024 Yle uutiset) kerrottiin tutkimustuloksista, että Suomessa kiinnostus uutisia kohtaan on suurempaa kuin monessa muussa maassa. Samalla yhä useampi on ruvennut välttelemään uutisten seurantaa. Yli neljännes suomalaisista kertoo välttelevänsä toisinaan uutisia. Kyseessä on viiden prosenttiyksikön nousu aiempaan vuoteen verrattuna. Välttelyn yhtenä syynä oli se, että uutisten aiheet koettiin liian ahdistaviksi. Siis taustalla on myös minun mielessäni pyörinyt kysymys: Onko maailma tullut hulluksi?
Kokemus ei ole uusi. Historia tarjoaa tarpeellisen peilin kysymykselleni. Kahdeksan vuosikymmentä sitten kansamme taisteli olemassaolostaan. Neuvostoliiton suurhyökkäys oli alkanut kesäkuussa 1944. Vpl:n Pyhäjärven viimeinen kirkkoherra Karl Wiika kirjoitti tuomiokapitulille seurakuntansa tapahtumista: ”Juhannuksen edellä annettiin määräys varustautua taas evakkomatkalle. Kirkon arkisto oli suurimmalta osalta jo talvisodan edellä lähetetty Waasan maakunta-arkistoon. Sinne pakattiin ja lähetettiin uusi lähetys. Käsillä tarvittavat kirjat pantiin muuttotavaroitten joukkoon. Ne tulivatkin jokainen perille. Kauniin lämpimänä tyynenä kesäpäivänä kesäkuun 20. päivänä tuli määräys kokoontua rautatien varteen Kokkosillan kohdalle metsään. Siellä oli odottamassa pitkä evakkojuna. Yöllä lähdettiin liikkeelle. Ja niin alkoi toinen pyhäjärveläisten evakkomatka.” (Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949, s 122–123.)
Wiika kuvaa, miten ”sodan rajumyrsky hajoitti Wpl. Pyhäjärvenkin seurakunnan jäsenet ympäri Suomea. — Siirtoväki oli kuin muuttolinnut, joilta pesä on hävitetty. He kulkivat paikasta toiseen ja etsivät itselleen oksaa, johon voisivat asettua ja rakentaa oman pesän. He matkustelivat paljon. Sanottiin siirtoväkeä on maantiellä, heitä on rautatiellä ja paikoillaan ollen he ovat paikkakuntalaisten tiellä.” (Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949, s 124.)
Kahdeksan vuosikymmentä sitten karjalainen kansa joutui elämään todeksi maailman hulluuden seuraukset. Me nykyajan elämänmenoa arvioivat kysymme ihmetellen, miten vanhempamme ja isovanhempamme jaksoivat kaiken kohtaamansa. Millaiset elämänarvot auttoivat heitä kestämään ja jaksamaan?
Tämän päivän evankeliumissa Jeesus vertaa elämää taloon. Hän opettaa, kuinka tärkeää on, että elämän perustukset ovat kunnossa. Tyhmä mies rakentaa talonsa hiekalle kuivuneeseen joenuomaan. Kun sitten tulva tulee, talo sortuu ja vesi vie sen mennessään. Järkevä mies sen sijaan rakentaa talonsa kallioperustalle. Vaikka myrskyää ja vesi nousee, talo kestää, kun sen perusta on vahva.
Jeesuksen vertaus järkevästä ja tyhmästä rakentajasta päättää vuorisaarnaksi kutsutun Raamatun jakson. Siinä Jeesus oli opettanut hyvään elämään kuuluvia asioita. Hän sanoo, että jokainen hänen opetuksensa mukaan toimiva on kuin järkevä, kalliolle talonsa rakentanut mies. Meidän on tarpeen tänään kuulla, mitä Jeesuksen opettamat hyvän elämän rakennusaineet ovat. Niiden varassa meitä edeltäneet sukupolvet ovat jaksaneet silloinkin, kun maailma on tuntunut hullulta.
Jeesuksen opetus vuorisaarnassa voidaan tiivistää kahteen kohtaan. Ne ovat kestävän ja turvallisen elämän perusta.
Ensinnä Jeesus neuvoo rakastamaan lähimmäistä kuten itseään. Me tarvitsemme toisiamme. Meidän on tultava toistemme kanssa toimeen, autettava ja tuettava toisiamme. Vain lähimmäisen asemaan asettumalla ja toisen huomioon ottamalla voi syntyä kestävää yhteiselämää.
Monesti elämää tukevat arvot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Jokainen meistä voisi varmaan nimetä heti monta ihmistä, jotka auttavat ja joiden puoleen on helppo kääntyä. Pahimmillaan taas ihmissuhteet voivat olla poikki. Katkeruus ja viha jäytävät ja estävät yhteyden sekä keskinäisen avun ja tuen. Samalla ne heikentävät elämän perustaa, kun ne eristävät ihmisiä toinen toisistaan. Suotta ei viime aikoina ole kiinnitetty erityistä huomiota puheessa tapahtuneisiin muutoksiin. Toisen ihmisen kunnioitus on kadonnut ja pahimmillaan tilalle on tullut suoranainen vihapuhe.
Me tarvitsemme toisiamme. Lähimmäisenrakkaudelle ei ole vaihtoehtoja, jos aiomme rakentaa elämämme kestävälle perustalle, niin yksilöinä, yhteisönä kuin ihmiskuntana. Karjalainen kansa on sen joutunut opettelemaan niin sotavuosina kuin sen jälkeen jälleenrakennuksen aikana. Ketään ei jätetä. Tärkeää on, että tämä perintö saa yhä säilyä ja vahvistua. Siksi Pyhäjärvi-juhlakin on merkittävä siirtäessään perintöä eteenpäin. Karjalan Liiton 80-vuotishistoriateoksen kirjoittaja Katja Tikka onkin todennut: ”Pitäjäjuhlien henkistä merkitystä ei voi alleviivata liikaa.” (Politiikkaa ja piirakkaterapiaa, s 251).
Toiseksi Jeesus neuvoo rakastamaan Jumalaa yli kaiken. Se merkitsee, että elämää ei tarvitse rakentaa ainoastaan omien voimien tai ymmärryksen, eikä ylipäänsä ihmisten varaan. Usko Jumalaan antaa elämälle perustan, joka kestää. Jumala on luvannut olla kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun saakka. Aivan erityisesti hän on lähellä silloin, kun elämään sisältyy vaikeita aikoja, niitä myrskyjä, jotka koettelevat elämän perustuksia. Kun omat voimat ja mahdollisuudet loppuvat, kaikki ei ole kuitenkaan menetetty, sillä perustus kestää. Silloin Jumala kantaa meitä. Tätä kaikkea jouduttiin maassamme kahdeksan vuosikymmentä sitten kokemaan.
Erityisesti vaikeuksien ja yllättävien vastoinkäymisten ja onnettomuuksien kohdatessa elämänarvot pelkistyvät. Silloin paljastuu se, mikä on elämämme perusta ja mihin laitamme toivomme. Silloin tulee ilmi, kuka tai mikä on Jumalamme. Katekismus väittää: ”Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta tai kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme.” (I käskyn selitys).
Jeesus opettaa meitä tänään luottamaan Raamatun ilmoittamaan kolmiyhteiseen Jumalaan. Jokaisen ihmisen kiusaus on ottaa oma elämä hallintaansa, olla itse itselleen jumala. Erityisesti tämä houkuttaa nykyaikana, joka on täynnä minäkeskeisyyttä ja yksilöllisyyttä. Mutta riittääkö oma minä kaiken mitaksi? Riittävätkö omatekoiset jumalat? Katekismus jatkaa: ”Omat jumalamme ovat … toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.” Jeesus muistuttaa, ettei ihminen ole ja elä vain omassa varassaan. Elämä kantaa, kun perusta on riittävän vahva; kun on luottamus Jumalaan.
Karjalaisuudessa usko on ollut luonteva osa elämää. Monessa perheessä ja suvussa on usko Jumalaan ollut kantavana perustana sukupolvelta toiselle. Toisilla se on saattanut ollut näkyvää ja voimakasta. Useimmiten usko on kuitenkin ollut suopalon kaltaista. Se syttyy vaikeasti, mutta on myös vaikea sammuttaa. Se kytee usein pinnan alla. Hengellisyys näkyy melko vähän, eikä siitä pidetä suurta ääntä. Silti luottamus Jumalaan on kaiken perustana. Tällaista hiljaista arjen kristillisyyttä on syytä arvostaa ja tukea. Sen varassa on tämä maa rakennettu. Kristillisen arvopohjan vaaliminen koituu sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan parhaaksi.
Hyvät seurakuntalaiset. Jeesus opettaa, että usko Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen ovat kestävän ja turvallisen elämän perusta. Elämän arvaamattomuus ja yllätyksellisyys paljastavat, millaisille arvoille rakennamme elämämme. Samalla ne kertovat, millaiset arvot karjalaisessa perinnössä siirtyvät polvelta toiselle. Jeesuksen opetuksen mukaiset elämänarvot kestävät myös vaikeuksissa. Ne auttavat meitä ja tulevaa sukupolveakin rakentamaan elämänsä kestävälle pohjalle, aina iankaikkisuuteen saakka.
Seppo Häkkinen