Jeesuksen luo tuli sitten muutamia saddukeuksia, niitä, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: ”Opettaja, Mooses on säätänyt näin: ’Jos miehen veli kuolee ja tältä jää vaimo mutta ei lasta, miehen tulee ottaa veljensä vaimo ja hankkia jälkeläinen veljelleen.’ Oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä otti vaimon ja kuoli lapsettomana. Silloin toinen otti hänet, sitten kolmas, ja vuorollaan kaikki seitsemän. Kaikki he kuolivat jättämättä jälkeensä lapsia. Lopuksi nainenkin kuoli. Kenen vaimo tämä nainen on oleva ylösnousemuksessa? Hänhän on ollut kaikkien seitsemän vaimona.”
Jeesus vastasi heille: ”Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia. Ja sen, että kuolleet nousevat ylös, on Mooseskin osoittanut kertomuksessa palavasta pensaasta. Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.”
Jotkut lainopettajista sanoivat tähän: ”Hyvin vastasit, opettaja.” Silloin ei enää kenelläkään ollut rohkeutta kysyä häneltä mitään. (Luuk. 20:27–40).
“Valtava oli näky, kun opistolle johtava maantie ja koivukuja oli mustanaan juhlaan saapuvaa yleisöä. Opiston kannattajat ja ystävät, jotka olivat asian puolesta rukoilleet ja uhranneet, tahtoivat tulla Karjalan nuorten kotia katsomaan ja Jumalaa kiittämään.” Näin kuvattiin tapahtumia Kirvun Sairalan kylän Suninniemessä 10. päivä marraskuuta 1924. Kaikkiaan 48 oppilasta aloitti opiskelunsa uudessa evankelisessa kansanopistossa. Samana päivänä vietettiin uuden opiston juhlaa.
Nyt sata vuotta myöhemmin on syytä juhlaan ja kiitokseen. Sairalan evankelinen opisto, sittemmin Perheniemen opistona tunnettu oppilaitos, on vuosisadan ajan tarjonnut monenlaista koulutusta, elämäntaitoja ja ihmisenä kasvun mahdollisuuksia. Kristillinen usko on antanut eväitä elämään ja tarjonnut vastauksia myös elämän suuriin kysymyksiin. Opisto on monin tavoin rakentanut ja rikastuttanut paikkakunnan ja paikallisseurakunnan elämää, niin aikoinaan Kirvussa kuin sotien jälkeen Iitissä.
Tämän juhlapäivän evankeliumi vie meidät elämän perustavien asioiden äärelle. Näitä kysymyksiä on kohdattu ja pohdittu myös opistovuosien aikana. Jokainen ihminen joutuu ne kohtaamaan. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Onko ylösnousemusta? Vai loppuuko kaikki siihen, kun ihminen vetää viimeisen henkäyksensä?
Luukkaan evankeliumikatkelmassa muutamia saddukeuksia tuli Jeesuksen luo. He olivat uskonnollisesti liberaaleja, jotka torjuivat kaiken ylijärjellisen. He eivät uskoneet kuolleiden ylösnousemukseen eivätkä iankaikkiseen elämään. He arvostivat Mooseksen kirjoja, mutta muihin pyhiin kirjoituksiin he suhtautuivat kriittisesti.
Saddukeukset esittivät Jeesukselle kysymyksen. Kenen vaimo ylösnousemuksessa olisi se nainen, joka oli ollut monen veljeksen puolisona jäätyään monta kertaa leskeksi? Tällä kysyjät yrittivät tehdä ylösnousemususkon sekä mahdottomaksi että naurettavaksi. Tarkoitus on kompakysymyksellä myös nolata Jeesus.
Jeesus ei mene halpaan saddukeusten kysymyksen äärellä. Hänen vastauksessaan on kaksi olennaisen tärkeää asiaa.
Ensinnä Jeesus vakuuttaa, että on ylösnousemus. Saddukeusten tavoin hän ottaa perustelunsa Mooseksen kirjoista. Hän osoitti, että Mooseksenkin mukaan kuolleet nousevat ylös. Saddukeukset eivät tunne pyhiä kirjoituksia. Toisessa Mooseksen kirjassa Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.” Abraham, Iisak ja Jaakob ovat kuolleet. Mutta he elävät Jumalalle. Hän ei ole unohtanut heitä. ”Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.”
Näin Jumalan sana osoitti, ettei kaikki pääty kuolemaan. Jumalalle kaikki elävät. Ajallinen kuolema ei tee ihmistä olemattomaksi. Ihminen säilyy Jumalan edessä, hänelle kuolleetkin ovat kuin nukkuvia. Kerran hän herättää meidät ja kaikki kuolleet.
Ajallinen elämä päättyy kerran. Se merkitsee paitsi kuolemaa, myös Jumalan kohtaamista iankaikkisuudessa. Jeesushan sanoi, että ”Hänelle kaikki ovat eläviä.” Päädymme kaikkivaltiaan Jumalan eteen. Ylösnousemuksen todellisuus tuo väistämättä esiin ihmisen vastuun. Miten olemme eläneet tässä maailmassa? Miten olemme rakastaneet lähimmäistämme? Miten olemme suhtautuneet Herraan Jeesukseen?
Synnit ja laiminlyönnit eivät raukea tyhjiin. Meidän on tehtävä tili Jumalalle. Synti kadottaa ja pahat tekomme tuottavat meille ikuisen tuomion. Missä on meidän mahdollisuutemme kaikkivaltiaan edessä?
Perheniemen opiston tunnussana on: ”Meillä on lunastus”. Tässä on sanottu meidän mahdollisuutemme ja pelastuksemme perusta. Tuo Efesolaiskirjeen jae kuuluu kokonaisuudessaan: ”Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.” (Ef. 1:7, vuoden 1938 käännös).
Turvamme on Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen lunastustyössään. Hän kärsi meidän puolestamme ristillä ja sovitti kaikki synnit. Hän voitti pahan vallat, lunasti meidät omikseen ja raivasi meille tien Jumalan luo. Ylösnousemus on kristitylle portti uuteen elämään. Jeesus itse lupaa: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25–26).
Toiseksi Jeesuksen vastaus raottaa verhoa tuonpuoleisuuteen. Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, millaista ylösnousemuksessa on. Raamatun kuvaukset iankaikkisesta elämästä ovat vertauskuvia. Lisäksi ihminen itse on luonut kaikenlaisia mielikuvia.
Jeesuksen vastauksessa tulee esille, että ylösnousemuksen jälkeinen elämä on käsityskykymme tuolla puolen. ”He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia.” Ylösnousemus merkitsee kuolemattomuutta, jossa ei enää ole sukupolvien ketjua ja siitä johtuvaa avioliittoa. Siellä ei enää mennä naimisiin. Avioliitto on tähän aikaan ja maailmaan kuuluva instituutio, sinänsä tärkeä Jumalan asettama elämänmuoto. Vaikka identiteettimme säilyy, oleminen on ylösnousemuksessa täysin toisenlainen.
Ylösnousemus on ruumiillinen. Jokaisen persoonallisuus säilyy. Se mikä tässä ajassa on vielä siemen, idullaan, kehittyy siellä täydellisyyteen. Apostoli Paavali puhuu laajasti tästä ihmeestä ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä (1. Kor. 15). Hän käyttää siinä kuvaa siemenestä, joka pannaan itämään maahan. Se kuolee mullan pimeydessä ja aikanaan nousee esiin taimi, sitten varsi ja kasvaa jyvä. Se on koko ajan samaa olemusta, se säilyttää minuutensa ja kuitenkin on aivan uusi. Paavali kirjoittaa: ”Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.” (1. Kor. 15:42–43).
Hyvät seurakuntalaiset. Tämän juhlapäivän evankeliumi vie meidät elämän ja uskon peruskysymysten äärelle. Sata vuotta on näin tehty myös Sairalan ja Perheniemen opistossa. Täällä on pysähdytty arkisen opistoelämän ja opiskelun keskellä Jumalan sanan äärelle. Sieltä on etsitty ja löydetty kestäviä eväitä tätä ja tulevaa elämää varten.
Elämän tosiasioita on se, että kuolema panee pisteen fyysiselle elämälle ja ajallisille suhteille. Kuolema ei kuitenkaan katkaise sitä suhdetta, joka on ikuinen. Kuolema ei ole päätepiste, vaan kaksoispiste. Ihminen voi menettää kuolemassa läheisensä ja ystävänsä, mutta ei Jumalaa. Tänään kuulemme evankeliumin sanan: ”Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.”
Emme tarkalleen tiedä, millaista elämä on ylösnousemuksen jälkeen. Mutta tiedämme sen, että saamme olla Jumalan lapsia. Se on mahdollista, koska ”Meillä on lunastus” Jeesuksessa Kristuksessa. ”Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.” Iloitsemme siitä, että olemme Jumalan lapsia. Saamme aina olla hänen kanssaan. Silloin on kaikki hyvin.
Seppo Häkkinen