Kirjoitus Karjalan Kunnaissa 2/2025 6.6.2025
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neljäs hiippakunta aloitti toimintansa vuoden 1897 alussa. Piispanistuimen paikaksi valikoitui Savonlinna keskeisen sijaintinsa vuoksi. Poliittisista syistä itäisen Suomen vanha piispankaupunki Viipuri ei tuolloin tullut kysymykseen.
Perustettuun Savonlinnan hiippakuntaan kuului kuusi erilaista aluetta: Etelä-Savo ja Itä-Savo, Etelä-Karjala eli Viipuri ympäristöineen ja Kannas, Laatokan Karjala, Pohjois-Karjala eli Ylä-Karjalan ja Ala-Karjalan rovastikunnat, Kymenlaakso sekä vielä Suomenlahden saaret Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari sekä Kotkan edustan Haapasaari.
Uuteen hiippakuntaan kuului kahdeksan rovastikuntaa, joissa oli yhteensä 99 kirkkoherrakuntaa ja 662 000 asukasta.
Savonlinnasta Viipuriin
Suomen itsenäistyttyä kirkon oli helpompi järjestellä asioitaan kuin osana Venäjää. Maan jakaminen neljään hiippakuntaan oli syntynyt 1800-luvun lopulla kompromissiratkaisuna, jota ei pidetty kirkollisesti tyydyttävänä. Osana laajempaa hiippakuntauudistusta Savonlinnan piispanistuin päätettiin siirtää Viipuriin ja nimi muuttaa Viipurin hiippakunnaksi 1.7.1925 lukien.
Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli sai tilat vanhasta kaupunginosasta Vahtitorninkadun ja Possenkadun kulmasta. Kaupungin vanhimmasta kirkollisesta rakennuksesta, silloiselta nimeltään Agricolan kirkko, tuli tuomiokirkko.
Savonlinnan piispa Otto Immanuel Colliander oli kuollut joulukuussa 1924. Uudeksi piispaksi valittiin kirkkoherra, kansanedustaja, dosentti Erkki Kaila. Näin Viipurissa toimi jälleen luterilainen piispa pitkän, Suuresta Pohjan sodasta 1710 alkaneen katkoksen jälkeen.
Piispa Erkki Kaila oli tunnettu julkisuuden henkilö ja häntä pidettiin etevänä ja monipuolisena teologina. Hänellä oli laaja kirjallinen tuotanto ja hänet tunnettiin erinomaisena puhujana. Hän solmi yhteyksiä aktiivisesti eri puolille yhteiskuntaa, hän oli mm. viipurilaisen Torkkelin killan perustajia.
Vuodesta 1925 alkanutta aikaa talvisotaan saakka on kutsuttu Viipurin hiippakunnan onnelliseksi rauhan kaudeksi. Hiippakunnassa perustettiin uusia seurakuntia, rakennettiin ja korjattiin kirkkoja ja seurakuntataloja sekä pantiin alulle uutta seurakunnallista toimintaa. Elämä oli vireää.
Seuraava piispanvaihdos tapahtui vuonna 1935, kun Erkki Kaila siirtyi arkkipiispaksi ja hänen tilalleen Viipurin hiippakuntaan nimitettiin esittelijäneuvos Yrjö Loimaranta. Hän aloitti toimintansa lupaavissa merkeissä. Pian kuitenkin sairaus verotti hänen voimiaan ja rajoitti viranhoitoa. Vuosikymmenen lopussa sodan uhka vaikutti monin tavoin seurakuntien elämään.
Talvisodan sytyttyä tuomiokapituli joutui evakkoon. Se siirtyi joulukuun 1939 alkupäivinä Savitaipaleelle. Sotatilanteen kehityttyä kriittiseksi evakkomatka jatkui Korpilahdelle.
Viipurista Mikkeliin
Talvisodan seurauksena Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli siirtyi Mikkeliin huhtikuusta 1940 lähtien. Piispa Loimaranta kuoli Mikkelissä joulukuussa 1942. Hänen seuraajanaan aloitti 1.4.1943 piispaksi valittu professori Ilmari Salomies. Hän vaikutti merkittävällä tavalla karjalaisen heimon hoitamiseen ja tulevaisuuteen viime sotien kurimuksessa ja sen jälkeen.
Elokuussa 1943 tuomiokapituli pääsi palaamaan hiippakuntakaupunkiinsa Viipuriin. Aika jäi lyhyeksi, sillä kesäkuussa 1944 tuli lähtö jo toisen kerran evakkoon.
Kapituli asettui ensinnä Valkealan kirkkoherran pappilaan. Siellä toimittiin pari kuukautta. Tuomiokapitulilta lähti pyyntö opetusministeriölle, että virasto siirrettäisiin Mikkeliin. Esitys toteutui ja kapituli muutti Mikkeliin elokuussa 1944, tällä kertaa pysyvästi. Aluksi sijoituttiin osuusliike Suur-Savon omistaman Kasarminkatu 10 B:n pariin asuntoon.
Tuomiokapituli kuitenkin toivoi voivansa pian muuttaa huoneisiin, jotka sitä varten oli suunniteltu talvisodan jälkeen, mutta joissa jatkosodan aikana toimi Päämajan henkilöstöä. Toive toteutui 1.3.1945, jolloin tuomiokapituli pääsi muuttamaan Mikkelin Säästöpankin taloon torin laidalle osoitteeseen Hallituskatu 3.
Virallinen asetus Viipurin piispanistuimen siirtymisestä Mikkeliin annettiin 9.3.1945. Samalla nimi vaihtui Mikkelin hiippakunnaksi huhtikuun alusta lukien. Kaksi vuosikymmentä Viipurissa painui historiaan.
Tuomiokapitulin asettuminen Mikkeliin ja valtioneuvoston asetus piispanistuimen siirrosta merkitsi monia muutoksia. Kyse ei ollut pelkästä nimen vaihtumisesta. Hallinnollisia ja teknisiä muutoksia paljon tärkeämpi oli henkinen ja hengellinen merkitys koko hiippakunnalle ja erityisesti Mikkelille.
Karjalan perintö ja tehtävä
Vuonna 2025 Mikkelin hiippakunnassa vietetään kaksinkertaista merkkivuotta. Kuluneeksi tulee 100 vuotta piispanistuimen siirtymisestä Savonlinnasta Viipuriin ja 80 vuotta Viipurista Mikkeliin.
Merkkivuosi muistuttaa yhtäältä Karjalan hengellisestä perinnöstä. Arvioidessaan Viipurin hiippakunnan perintöä piispa Salomies totesi keväällä 1945: ”Etenkin ennen nykyisiä sotia elettyinä rauhan vuosina hiippakunnan lukuisissa seurakunnissa oli käynnissä vireä ja monipuolinen hengellinen toiminta, jonka veroista vain harvat maamme seudut omalta pohjaltaan kyennevät osoittamaan.”
Toisaalta merkkivuosi muistuttaa tehtävästä vaalia Karjalan hengellistä perintöä, joka siirtoseurakuntien lakkauttamisen myötä uskottiin kirkkohallitukselle ja Mikkelin tuomiokapitulille. Se on merkinnyt esimerkiksi konkreettisten muistomerkkien pystyttämistä ja seurakuntien historian ja arvoesineiden tallettamista. Ennen kaikkea Karjalan hengellisen perinnön vaaliminen on tarkoittanut turvautumista Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, ja tämän uskon siirtämistä tuleville sukupolville.
Piispa Salomies totesi Laatokan-Karjalan heimopäivillä 1948, että ”kadotetun Karjalan miehellä ja naisella ei ole oikeutta vain menneeseen aikaan, vaan hänet on kutsuttu katsomaan tähän päivään ja tulevaisuuteen. Siksi ei — tarkoituksena ole kantaa katseittemme eteen yksin sitä Karjalaa, joka kerran oli, vaan edellä sen sitä Karjalaa, joka on ja joka tuleva on.”
Seppo Häkkinen
piispa emeritus, TT