Päivän vieras -kolumni 21.3.2026 Itä-Häme
Nimipäiväkalenterimme taustana on kristillisen kirkon pyhimyskalenteri. Kullakin pyhimyksellä oli oma muistopäivänsä, joka oli yleensä hänen kuolinpäivänsä. Tapa sai alkunsa varhaiskristillisestä tavasta muistaa marttyyreitä näiden kuolinpäivänä. Pyhimyskalenterista kehittyi vähitellen nimipäiväkalenteri.
Valtaosa etunimistä on peräisin Raamatusta tai kirkon historiasta, niin myös tänään nimipäiväänsä viettävä Pentti. Nimi tulee ruotsalaisesta nimestä Bente, jonka taustalla on latinan Benedictus, suomeksi ”siunattu”. Tänään muistetaan Benedictus Nursialaista. Vanhojen pyhimysluettelojen mukaan hän kuoli 21.3.547, tosin kuolinvuodesta ei olla aivan varmoja.
Benedictus Nursialaista pidetään länsimaisen luostarilaitoksen isänä. Hänen vaikutuksensa kulttuuriimme on ollut suurempi kuin äkkiseltään ymmärretään.
Benedictus syntyi vuonna 480 Nursiassa Italiassa. Jo nuorena hän vetäytyi yksinäisyyteen ja vietti erakkoelämää. Vuonna 529 hän perusti muutamien kumppaniensa kanssa Monte Cassinon kukkulalle luostarin, josta tuli esikuva länsimaisille luostareille.
Erityisesti Benedictuksen kirjoittama luostarisääntö levisi laajalle. Se tarjosi ohjeet sekä luostarin hallintoa että hengellistä ja aineellista hyvinvointia varten. Sääntö yhdisti rukouksen, ruumiillisen työn ja opiskelun huolellisesti laadittuun päiväohjelmaan.
Regula Benedicti -nimellä tunnetun luostarisäännön ydin on usein kiteytetty muotoon ”ora et labora”, rukoile ja tee työtä. Se esiintyy myös laajemmassa muodossa ”ora et lege et labora”, rukoile, lue ja tee työtä.
Luostarilaitoksen suuria anteja kirkolle ja kristityille on ollut pyrkimys työn ja uskonelämän tasapainoon. Nykyaikana on syytä huomata ainakin kaksi yhä ajankohtaista opetusta.
Ensinnä työ on niin yksilölle kuin yhteisölle välttämättömyys. Ilman sitä ei ole toimeentuloa eikä elämän edellytyksiä. Jokaisella on vastuu yhteisestä hyvinvoinnista, sen mukaan kuin pystyy ja on mahdollisuuksia.
Toiseksi ihminen on ruumiin, sielun ja hengen kokonaisuus, jonka hyvinvointi edellyttää eri osien tasapainoa. Työ tai fyysinen harjoitus on välttämätön, mutta ei yksin riitä. Sama koskee henkisen elämän ulottuvuutta. Ihminen tarvitsee ravintoa myös sielulleen.
Suomalaisten yksityinen uskonnonharjoitus on vähentynyt 2000-luvulla. Sielun nälkä ei kuitenkaan ole kadonnut. Kaipuu on kohdistunut erityisesti kokonaisvaltaiseen hengellisyyteen. Kristillisestä traditiosta ja rukouselämästä riittää ammennettavaa. Ne ovat loputon aarreaitta, joka vastaa ihmisen erilaisin hengellisiin tarpeisiin.
Professori Pentti Lempiäinen totesi jo liki viisikymmentä vuotta sitten Nimipäiväsanat-kirjassaan: ”Nykyihmisen elämässä säännöllinen hiljentyminen tuskin saa sitä asemaa, mikä olisi mielenterveytemme ja uskonelämämme takia tarpeen. Ilman hiljentymistä meistä ei tule ’benedictuksia’ (siunattuja).”
Ora et labora on hyvä neuvo vuosisatojen takaa. Rukoile ja tee työtä.