Saarna piispantarkastuksen juhlamessussa 22.2.2015 Puumalan kirkossa

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta. (Mark. 1:12-13) ”Syntisen hyvää jäätelöä”, lukee mainoksessa. ”Lankesin suklaaseen”, kertoo tuttava. Työpaikan lounasravintola tarjoaa Janssonin kiusausta. Arkinen kielemme hyödyntää uskonnollista sanastoa. Synti ja kiusaus ovat sanoja, joiden ympärille asetetaan yleensä nykyisin lainausmerkit. Näitä sanoja käytetään … Lue lisää

Saarna Jaetut eväät –jumalanpalveluspäivien päätösmessussa 14.2.2015 Jyväskylässä

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat … Lue lisää

Puhe kirkkoherra Jeremias Sankarin virkaanasettamismessussa 8.2.2015 Sysmän kirkossa

Rakkaat kristityt, arvoisat seurakunnan uudet luottamushenkilöt, hyvä Jeremias. Sysmän seurakunnassa on tänään kynttilänpäivänä erityinen juhlapäivä. Seurakunnan uudet luottamushenkilöt siunataan tehtäväänsä. Seurakunnan uusi kirkkoherra Jeremias Sankari asetetaan virkaansa. Samalla tehdään historiaa myös koko hiippakunnassa, kun kirkkoherra Sankari on saanut viranhoitomääräyksen Hartolan ja Sysmän seurakuntien yhteiseen kirkkoherran virkaan. Jumala on asettanut erilaisia tehtäviä seurakunnan rakentumista varten. Luottamushenkilöille … Lue lisää

Saarna pappisvihkimysmessussa 1.2.2015 Mikkelin tuomiokirkossa

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee … Lue lisää

Saarna piispantarkastuksen juhlamessussa 25.1.2015 Juvan kirkossa

Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli … Lue lisää

Energiaa ja elämäniloa! 10–14 -vuotiaat seurakunnan voimavarana

Puheenvuoro Kirkon kasvatuksen päivillä 14.1.2015 Jyväskylässä Minulla on tallessa punaisesta nauhasta roikkuva, puusta sahattu avain, johon on poltettu teksti: APT. 16:31. Avain on muisto Heinolan maaseurakunnasta lähes parin vuosikymmenen takaa. Pohdimme, miten saisimme 10–14-vuotiaita mukaan seurakunnan elämään. Leirit vetivät nuorempia todella hyvin, samoin rippikoulut toimivat. Mutta ikävuodet ennen rippikoulua muodostivat aukon. Emme osanneet sanoittaa tilannetta … Lue lisää

Puhe kirkkoherra Marja-Liisa Malmin virkaanasettamismessussa 11.1.2015 Parikkalan kirkossa

Rakkaat kristityt, hyvä Marja-Liisa. Parikkalan seurakunnassa asetetaan virkaan kirkkoherra Marja-Liisa Malmi. Tämä päivä on harvinainen juhlapäivä. Edellisen kerran kirkkoherra on asetettu Parikkalassa virkaan yli neljännesvuosisata sitten. Kirkkoherran vaihtuminen on siksi monella tavalla merkittävä muutos seurakunnan ja koko paikkakunnan elämässä. Kirkkoherra on seurakunnan johtaja. Hän johtaa seurakunnan hengellistä elämää ja toimintaa. Hän vastaa seurakunnassaan myös siitä, … Lue lisää