Herätysliikkeet ovat jo kolmensadan vuoden ajan olleet suomalaisen kristillisyyden leimallinen piirre. Ne ovat vaikuttaneet sekä kirkon sisällä että koko kirkkoon. Niiden jäljet näkyvät myös uskontoa ja kirkkoa laajemmin suomalaisuudessa. Kulttuuriamme, kansanluonnettamme ja elämäntapaamme on vaikea ymmärtää, ellei ota huomioon kansanliikkeiden syvällä kulkevaa pohjavirtaa.
Itä-Suomen herätyskristillisyyteen kuuluu Helena Konttisen (1871–1916) toiminta. Vaatimattomista oloista lähtöisin ollut nainen tuli horrossaarnoistaan tunnetuksi ensin lähiseudullaan ja myöhemmin koko maassa.
Konttisen saarnatoiminta löysi toimintaympäristönsä uukuniemeläisestä liikkeestä, joka oli syntynyt jo 1880-luvulla. Liikkeen maallikkosaarnaajat Olli Hälvä ja Paavo Sihvonen ottivat Konttisen työtoverikseen.
Konttisen kuoleman jälkeen liikkeen tukikohdaksi tuli Parikanniemen orpokoti Uukuniemellä. Uudet herätykset vahvistivat liikkeen asemaa erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa, mutta jonkin verran kannatusta sillä oli muuallakin Suomessa. Nykyisin liike tunnetaan etenkin vuosittaisista Orpokotijuhlista ja Parikanniemen lastenkodista.
Pastori, teologian maisteri Juha Valkeapää on kirjoittanut uukuniemeläisestä herätysliikkeestä laajan yleisesityksen. Hänen kirjansa Hurmosta, hoivaa ja herätystä. Uukuniemeläinen herätysliike 1905–1966 on perusteellinen selvitys liikkeen kuuden vuosikymmenen vaiheista.
Teoksen nimi kiteyttää osuvasti liikkeen historian ominaispiirteet. Kirjan neljä päälukua seuraavat kronologisesti liikkeen kehitystä Helena Konttisen vaikutuksesta Parikanniemisäätiön perustamiseen saakka.
Valkeapää kuvaa herätyksen hurmoksellista alkua, orpokodin syntyä ja kehitystä niin Uukuniemellä kuin Nurmijärvellä sekä liikkeen evankelioimistyötä eri puolilla Suomea. Lisäksi hän käsittelee sota-ajan vaikeita vaiheita, jolloin Parikanniemi jäi rajan taakse luovutetulle alueelle.
Kirjan loppuosa kertoo jälleenrakennuksen ajasta, liikkeen organisoitumisesta ja sen piirissä syntyneestä yhdistystoiminnasta. Orpokodista kehittyi Ristiinassa toimiva, arvostettu Parikanniemen lastenkoti. Heinolan maalaiskuntaan perustettiin Vanha-Tuusjärven vanhustenkoti.
Valkeapää on paneutunut aiheeseensa historioitsijan otteella. Vaikka liikkeen toimintaa koskevat lähdesarjat ovat puutteellisia, tekijä on onnistunut kokoamaan perusteellisen tutkimuksen alaviitteineen. Lähdeaineisto on laaja ja monipuolinen. Kirja etenee loogisesti ja kieli on sujuvaa. Tekstiin jääneet vähäiset kirjoitusvirheet eivät haittaa lukemista.
Juha Valkeapään teos on merkittävä lisä kirkko- ja herätysliikehistoriaan. Samalla se valottaa itäisen Suomen, luovutetun Karjalan ja monien muiden paikkakuntien ja henkilöiden kohtaloita 1900-luvulla. Kirja sopii kaikille, joita kiinnostavat historia ja uukuniemeläisen herätysliikkeen vaiheet.
Hurmosta, hoivaa ja herätystä on kasvukertomus siitä, miten uskonvaraisesta maallikkoyhteisöstä kehittyi kirkollinen herätysliike ja ammattimainen lastensuojelun toimija.
Seppo Häkkinen
piispa emeritus, teologian tohtori
Juha Valkeapää
HURMOSTA, HOIVAA JA HERÄTYSTÄ
Uukuniemeläinen herätysliike 1905–1966
Parikanniemen Ystävät ry. 2026
416 sivua