Kutsumuksena lähetys

Tero Huvin kirja Tehtävä kolmessa kulttuurissa – Pertti Huttunen lähetyksen palveluksessa (Suomen Lähetysseura 2023) kertoo läpileikkauksen rovasti Pertti Huttusen elämästä ja työstä. Tai pikemminkin pitäisi todeta hänen kiteytyksensä mukaisesti: ”En ole ollut koskaan töissä vaan olen aina ollut palveluksessa.”

Pertti Huttunen syntyi jatkosodan aikana 1941 Savitaipaleella, jossa perhe oli paossa Lappeenrannan pommituksia. Kodin hengellinen perintö, Lappeenrannan seurakunnan nuorten lähetyspiiri ja seurakunnan työntekijöiden esimerkki johtivat nuoren Pertin opiskelemaan teologiaa 1962 Helsingin yliopistoon. Valmistumisen jälkeen joulukuussa 1966 hänet vihittiin papiksi ja Pertti aloitti seuraavan vuoden alusta Heinolan maaseurakunnan nuorisopappina.

Opiskeluaikana löytyi myös puoliso Heljä, omaa sukuaan Kunnas. Heljä liittyy Pentikäisiin isänsä Jaakko Kunnaksen (1903–1986) kautta. Hänen äitinsä oli Vilhelmiina Pentikäinen (1879–1966) ja isänsä Juho Kunnas (1866–1936). Vilhelmiinan vanhemmat olivat Nilsiän Kaaraslahdelta Wilhelm Pentikäinen (1835–1898) ja Anna Sofia Hartikainen (1844–1913). Jaakko Kunnas on tullut tunnetuksi olympiavoimistelijana Pariisissa 1924 ja Amsterdamissa 1928. Heljä Huttunen on kirjoittanut perheestään Pentikäisten sukulehdessä.

Nimestään huolimatta Tero Huvin kirja kertoo yhtä hyvin Heljän kutsumuksesta lähetyksen palveluksessa. Kumpikin korostaa kirjassa, kuinka he työskentelivät työparina.

Heinolasta kutsumus vei tuoreen avioparin lähetyskurssille ja kielikouluun, jonka jälkeen Suomen Lähetysseura lähetti heidät Israeliin kesällä 1969. Perheeseen syntyi tytär Johanna 1973. Israelin lähetteinä Huttuset palvelivat vuoteen 1982 saakka.

Seuraava elämänvaihe vuosina 1983–1990 johti Pertin sotilaspapiksi Lappeenrantaan ja YK-joukkojen papiksi Golanille. Heljä työskenteli terveydenhuollon palveluksessa Imatralla ja Lappeenrannassa, viimeksi työterveyshoitajana.

Inkerin kirkon uuden nousun alkaessa Pertti sai Suomen Lähetysseuralta kutsun työhön Venäjälle 1993. Kouluaikana pakolla opitulle venäjän kielelle tuli nyt käyttöä. Tukikohta oli Pietarissa, mutta työ vei ympäri laajaa maata. Pertti pääsi aitiopaikalla seuraamaan niin suuren Venäjän kuin pienen Inkerin kirkon murrosvaiheita.

Inkerin kirkon palvelusjakso päättyi 2001, mutta Pertti ehti työskennellä vielä pappina kotiseurakunnassaan Lappeenrannassa ennen 2004 alkaneita eläkevuosiaan. Sen jälkeen Pertti ja Heljä ovat viettäneet aktiivista eläkeaikaa kutsumustaan seuraten.

Kirja Tehtävä kolmessa kulttuurissa – Pertti Huttunen lähetyksen palveluksessa on mielenkiintoinen kuvaus yhden perheen lähetysmatkasta Lähi-idässä, Venäjällä ja kotimaassa. Tero Huvi nivoo Huttusten perheen elämän yhteen maailmanpoliittisten tapahtumien ja ihmisten arjen kohtaamisten kautta.

Huttusten haastattelujen lisäksi Huvilla on ollut käytössään laaja arkistoaineisto, johon on kuulunut lähettikirjeitä ja muutakin kirjeenvaihtoa. Niistä poimittujen sitaattien myötä lukija voi aistia aitoja tunnelmia ja kokemuksia vuosikymmenten takaa.

On arvokasta, että Pertti ja Heljä Huttusen rikas ja monivaiheinen elämä on tullut dokumentoitua muiden luettavaksi. Kirja olisi voinut olla laajempikin kuin harvahkolla rivivälillä olevat 100 sivua. Kuvaliite täydentää hyvällä tavalla tekstin tapahtumia.

Tehtävä kolmessa kulttuurissa – Pertti Huttunen lähetyksen palveluksessa liittyy osana Pentikäisten laajan suvun vaiheisiin. Se kertoo yhden tarinan siitä, mihin vie kutsumus Jumalan palveluksessa.

Seppo Häkkinen

Kirjoittaja on piispa (em.) ja teologian tohtori, joka on tuntenut Huttusten perheen jo lapsuudestaan saakka ja joka on naimisissa Marian, os. Pentikäinen, kanssa.

(Kirja-arvostelu Pentikäisten Sukulehdessä 1/2025)

Jätä kommentti